Josefiina Lahtinen nappasi lauantaina voiton Wellnessmalli-kisassa

Josefiina Lahtinen voitti kisan, koska hän on tuomariston mukaan sporttinen, valovoimainen ja hyvä esikuva kaiken ikäisille. Linda Lipponen

Outi Elomaa

Melkein jyväskyläläinen eli kaksi kuukautta sitten Helsinkiin muuttanut 20-vuotias Josefiina Lahtinen voitti viime lauantaina 10.10. Wellnessmalli-kilpailun finaalin. Muuramessa asuva Eveliina Mäntykangas ei voinut osallistua finaaliin flunssan vuoksi.

– Olen tosi innoissani tästä, ja voitto oli se, mitä lähdin hakemaan. Olen niin kilpailuhenkinen ja määrätietoinen tyyppi. Wellnessmalli-kilpailukausi meni hyvin, vaikka korona oli häiritsemässä. Sain silti tosi hyvin kilpailukauden hoidettua. Meillä alkoi kilpailukausi kesäkuussa ja päättyi lauantain finaaliin, Josefiina kertoo kilpailun kulusta.

Kilpailussa seurataan esimerkiksi sitä, mitä finalistit tekevät sosiaalisessa mediassa. Yhteistyökumppanit antavat heille tehtäviä, ja he saavat niistä pisteitä. Eniten pisteitä saanut voitti kilpailun.

– Tuomariston mukaan olen sporttinen, valovoimainen ja hyvä esikuva kaiken ikäisille. He sanoivat myös, että olen tehnyt huiman kehityksen kisakauden aikana.

Josefiina Lahtinen harrasti Jyväskylän taitoluisteluseurassa yksinluistelua 16 vuotta ja valmensi viisi vuotta. Luistelun hän aloitti 3,5-vuotiaana.

– Minulla oli tosi paljon loukkaantumisia ja olen puhunut somessakin ylikunnosta sekä burn outista. Kun loukkaantumisia tuli koko ajan lisää, motivaatio luistelua kohtaan kärsi. Oli pakko tehdä valinta, ja lopettamispäätös ei ollut helppo, Josefiina Lahtinen kertoo.

Hän tulee Jyväskylään tulevana viikonloppuna perhettä ja ystäviä tapaamaan. He eivät päässeet paikan päälle katsomaan kisaa koronan vuoksi, joten viikonloppuna on aika juhlistaa voittoa.

Keskustelu