Koronasta tuli Ismo Leikolan pause-nappi; hän kirjoitti kirjan vaimonsa kanssa kevään ja kesän aikana

Suomen tärkein sana eli no niin, on kiirinyt myös rapakon taakse. ”Moni on kuullut no niin, jos on joku suomalainen tutun tuttu, ja he ymmärtävät sanan idean.” Kuva on napattu Chicagon pilvenpiirtäjien keskellä. Ismo Leikola

Outi Elomaa

Haastatteluun kävelee syyskuun lopulla rentoutuneen oloinen Ismo Leikola. Hän on onnellinen ollessaan Suomessa, jossa ei ole Los Angelesin liki 50 asteen hellettä, ja kun voi esimerkiksi käydä syömässä lounaan ravintolassa. Ennen elokuun alun lähtöä Suomeen hän desinfioi käsidesillä kaupan ostokset tai pizzalähetin tuoman laatikon.

– Olisimme voineet jäädä vaimoni Angelikan kanssa Los Angelesiin, mutta meillä oli vaihtoehtona tulla Suomeen, jossa elämä on koronan kanssa paljon leppoisampaa. Lisäksi minulla alkoivat työt täällä.

Ismo jatkaa, että kauppaan jonotettiin maskit kasvoilla, ja he eivät käyneet puoleen vuoteen edes kahvilassa, ravintolasta puhumattakaan.

– Kun aikaisempina vuosina tein kerran tai kaksi vuodessa Suomen-kiertueen, oli hauskaa mennä takaisin Yhdysvaltoihin. Nyt oli päinvastoin kova tarve päästä äkkiä Suomeen. Amerikka on ihan eri Amerikka kuin vuosi sitten. Siellä korona vaikuttaa elämään paljon pahemmin kuin Suomessa. Ihmiset ovat hermona monestakin syystä. Siellä tapahtuu muutoksia ja niiden keskellä ei ole mukava olla.

Stand up -koomikkona Ismo Leikolalle tapahtui keväällä, kuten kaikille muillekin taiteilijoille ja esiintyjille, eli kalenteri tyhjentyi muutamassa päivässä. Hän sanoo olleensa keväällä yllättävän rauhallinen eikä hänelle tullut uhriutumisen tunnetta.

– Tämä aika on ollut tavallaan pause-nappi. Aika monelle tuli tilanne, että on joutunut pysähtymään, kun ei voi tehdä normaaliin tapaan töitä. Minulle tämä tauko oli tervetullut.

Leikola kertoo tehneensä monta vuotta todella paljon töitä, ja elämässä on tapahtunut isoja, hyviä asioita.

– Amerikassa on hyvin pullat uunissa ja työ jatkuu siellä jossain vaiheessa. Tällainen seesteinen elämänvaihe oli hyvä, ja vasta jokin aika sitten alkoi poltella päästä keikalle. Olin monta kuukautta ihan vaan kotona, käytin koiraa ulkona ja kirjoittelin. Lopetin somettamisenkin jossain vaiheessa ja päätin, että nyt pidetään kunnon tauko.

Vuoden alussa Ismo Leikola esiintyi muutaman kerran stand up -koomikko Gabriel Iglesiasin kiertueella. Katsomossa oli parhaimmillaan noin 10 000 katsojaa. Kiertuekoneisto liikkui kaupungista toiseen viidellä rekalla ja kahdella linja-autolla. Ismo Leikola

Ihan pelkkä tauko viime keväästä ja alkukesästä ei tullut, sillä Ismo ja Angelika kirjoittivat yhdessä kirjaa. Se ei ole vielä aivan valmis ja sivuja on tällä hetkellä liki 400. Sata sivua he ovat siirtäneet jo sivuun.

Leikolat olivat miettineet jo pitkään kirjan kirjoittamista Yhdysvalloissa asumiseen liittyen. Moni kustantaja on ottanut heihin yhteyttä viime vuosina kirjan tiimoilta. Kirja ilmestyy ensi vuoden alkupuolella, mutta he eivät ole vielä valinneet kustannusyhtiötä.

– Olimme miettineet kirjan toteutustapaa pitkään. Jostain meille tuli yhtäkkiä kimmoke ja kirjan idea kirkastui. Angelika on kirjoittanut vuosien ajan ystävilleen henkilökohtaisia raportteja noin kuukauden välein. Kirjaa tekiessä hänen tekstinsä olivat enemmän kuin tärkeitä. Minun raporttini esimerkiksi Facebookissa ovat olleet lähinnä työhön liittyviä.

Kirja sisältää heidän kokemuksiaan ja tapahtumia vuosien varrelta. Siinä on myös esimerkiksi analyysiä Yhdysvalloista sekä vertailuja maiden välillä.

Kirjan kirjoittaminen oli Ismo Leikolan mukaan inspiroivaa. Hän ei ollut aikaisemmin tajunnut, että pystyy nauttimaan siitä, että on koko päivän koneella ja ainoastaan kirjoittaa.

– Olen välillä nauranut ääneen omille kirjoituksilleni. Se tuntui ihan hassulta, sillä nauran harvoin ääneen. Jos olen stand up -yleisössä, olen ihan huono yleisö, koska vaan katson ja lähinnä analysoin koomikon työtä.

Kirjoitusprosessin aikaan hän alkoi miettiä, että voisiko olla pari vuotta keikkailematta ja vain kirjoittaa kirjaa.

– En ole uskonut, että pystyn kirjoittamaan, ja en tiedä olisinko nytkään pystynyt siihen yksin. Angelika on ollut pitkään jo ennen kirjan kirjoittamista kirjoituskumppani ja hän mahdollisti kirjan kirjoittamisen.

Ismo on tehnyt stand uppia 2000-luvun alusta lähtien.

– Stand up on minulle just se juttu, ja olen onnellinen, että löysin sen. Olin koulussa terävä ja sain hyvät numerot. Kävin Jyväskylässä Norssin, ja olin luultavasti opettajaharjoittelijoiden kauhu. Kysyin tosi spesifejä juttuja ja halusin tarkennuksia koko ajan. Olin silti asiallinen, en häirinnyt ja pysyin asiassa. Minua kiinnosti myös vääntää ja löytää asioista jotain pöljää. Jos piti kirjoittaa essee, se tuntui liian työläältä, mutta kun piti pitää esitelmä, olin aivan liekeissä, Ismo muistelee.

Stand up oli hänestä mahtavaa, koska hän sai siinä kaiken luovuuden käyttöön, ja itse kirjoittamisprosessi ei vie paljon aikaa. Toki hän valmistelee esityksiään pitkään, ja tällä hetkellä hän työstää juttuja, joita esittää ensi vuonna tai vuonna 2022.

Ismo Leikola asuu Los Angelesissa ja suunnittelee paluuta sinne tammikuulle. Mitä ensi vuonna tapahtuu tai miten hän voi jatkaa työtään, on vielä suuri kysymysmerkki. Ismo Leikola

Korona-aika toi Ismo Leikolan elämään myös yhden arkisen, miellyttävän asian. Huonosti nukkuvana hänestä on mahtavaa nukkua joka yö samassa paikassa. ”Tavallisina” vuosina hän on poissa kotoa liki puolet vuodesta.

– En osaa esimerkiksi nukkua pitkillä lennoilla. Hädintuskin pystyn nukkumaan sängyssä. En nuku sohvilla, en tuolissa, en autossa. Jos on vähän vääränlainen tyyny, en saa nukuttua. Kun pitää mennä nukkumaan, aivot eivät vaan meinaa pysähtyä. Olen miettinyt, että miten nukkuminen voi olla ylipäätään mahdollista, koska silloinhan pitäisi lopettaa ajatteleminen.

Vaikka Leikolat ovat olleet yhdessä vuosikausia, he eivät ole koskaan olleet näin paljon yhdessä kuin viimeisen puolen vuoden aikana.

– Kun olen reissussa, puhumme paljon puhelimessa. Korona-aikaan toisaalta lähennyimme entisestään ja toisaalta huomasimme, että kyllä ihminen tarvitsee vähän sitä omaa aikaa. Kun olimme Suomeen tultuamme kahden viikon karanteenin jälkeen pari yötä erillään, piti heti puhua neljä tuntia puhelimessa, Ismo kertoo nauraen.

Ismo Leikola aloittaa Suomen kiertueensa Jos nyt ihan rehellisiä ollaan -showlla marraskuussa. Jyväskylässä hän esiintyy Jyväskylän Paviljongissa 2.12.

Keskustelu

Etusivulla nyt