Joku heistä on Miss Jyväskylä 2020 – ehdokkaat esittäytyvät, äänestä suosikkiasi

Missiehdokkaat harjoittelivat kisan aikana esimerkiksi hotellin sviitin markkinointia. Sami Rahkonen

Sami Rahkonen

Miss Jyväskyläksi on tänä vuonna ehdolla 10 iältään 17–26-vuotiasta nuorta naista.

Aiemmista vuosista poiketen Miss Jyväskylä valitaan tänä vuonna päivällä ja kaiken kansan edessä Kauppakeskus Sepässä. Ennen kisan finaali on käyty myöhään illalla tai yöllä hotellissa tai yökerhossa.

Missikymmenikkö esiintyy Sepässä perjantaina ja lauantaina 16.–17. lokakuuta yhteensä kahdeksan kertaa. Tuomaristo valitsee Miss Jyväskylän Kauppakeskus Sepässä 17. lokakuuta.

Äänestä, voit voittaa tabletin

Suur-Jyväskylän Lehden lukijat voivat äänestää suosikkiaan perjantaihin 16.10. mennessä. Äänestäneiden kesken arvotaan tablet-tietokone. Ehdokkaat näet alla ja äänestykseen pääset tästä.

1. Krista Oksanen, 26, Muurame, kosmetologi

Harrastan kuntonyrkkeilyä, luonnossa liikkumista, veneilyä ja mallin töitä. Rakastan esiintymistä. Minulla on sisäinen palo tätä alaa kohtaan ja haluan työskennellä tällä alalla.

2. Sara Pirtala, 19, Jyväskylä

Opiskelen viestintää Jyväskylän yliopistossa ensimmäistä vuotta. Harrastan laulamista, tanssia, kuntosalia ja lenkkeilyä.

Mielenterveys on yksi tärkeimmistä arvoistani. Haluan rohkaista kaikkia avautumaan vaikeiltakin tuntuvista asioista. Kukaan ei ole yksin ongelmiensa kanssa, ja aina on mahdollista saada apua. Tavoitteenani on vähentää mielen haasteisiin liittyvää häpeää.

3. Maiju Kaarikallio, 20, Jyväskylä

Valmistuin vuoden alussa kosmetiikkaneuvojaksi. Harrastan kuntosalilla käyntiä useamman kerran viikossa. Vapaa-ajallani tykkään pelata pleikkaria, jalkapalloa ja oikeastaan kaikkia pihapelejä. Talvella tykkään luistella.

4. Vanessa Laakso, 19, Lahti

Valmistun keväällä lukiosta. Harrastan kuntosalia. Vapaa-ajallani viihdyn perheen ja ystävien kanssa.

5. Saara-Maria Tarvainen, 20, Jyväskylä

Olen Tourism management & hospitality- opiskelija ja työskentelen opintojen ohella. Harrastan kuntosalilla käymistä, pianon soittamista ja luonnossa lenkkeilyä. Vapaa-ajallani vietän aikaa läheisteni kanssa. Leivon, pelaan ja liikun luonnossa.

6. Sade Viitanen, 19, Tampere

Opiskelen avoimessa yliopistossa oikeustieteitä ja työskentelen kaupan alalla sekä teen mallin töitä. Harrastan luonnossa liikkumista, laitesukellusta ja kuntosalia. Tärkeitä arvoja itselleni ovat toisten kaunis kohtelu, aitous ja positiivisuus sekä oikeudenmukaisuus. Unelmana kannustaa muita, luoda ura missinä sekä asianajajana sekä tehdä hyväntekeväisyyttä.

7. Jasmiina Kääminen, 17, Jyväskylä

Opiskelen kosmetologiksi. Vapaa-ajalla ulkoilen ja lenkkeilen sekä vietän aikaa perheeni kanssa. Olen luonteeltani empaattinen, positiivinen ja aurinkoinen.

8. Sanni Hänninen, 18, Jyväskylä

Olen valmistuva parturi. Harrastaa lenkkeilyä, lihaskuntotreenejä ja vuodenajasta riippuen monia harrastuksia. Olen omasta mielestäni moniosaaja sekä hyvin ilmeikäs ja eleikäs. Kaikki tunteet ja tilanteet korostuvat minussa. Moniosaavuus kulkee käsikädessä heittäytymiseni kanssa. Moniosaamiseeni kuuluu taiteellisuus muun muassa kirjoittaminen, piirtäminen ja maalaaminen. Kirjan kirjoittaminen on ollut haaveena.

9. Jasmin Kinnunen, 21, Jyväskylä

Opiskelen viimeistä vuotta matkailualaa Jyväskylä Gradia Priimuksessa. Harrastuksiini kuuluu lenkkeily ja vapaa-ajalla vietän aikaani ystävien

ja perheen kanssa. Suurin unelmani on olla vielä joku päivä Miss Suomi ja tehdä töitä lentoemäntänä.

10. Ida Majurinen, 24, Jyväskylä

Opiskelen Jyväskylän yliopistossa tietotekniikkaa. Olen pyörittänyt omaa hääalan yritystä opintojen ohella neljä vuotta. Harrastuksiini lukeutuu kuntosali ja painonnosto sekä kauneus. Viimeisin suuri asia elämässä oli kesällä 2020, kun perustin uuden yrityksen, jossa olen toimitusjohtajana.

Keskustelu