Jyväskylän kaupunki antoi torstaina 24.9. laajan maskisuosituksen kahden viikon ajaksi kaikille yli 15-vuotiaille asukkaille. Taustalla on Jyväskylän koronatartuntojen kasvava määrä ja arvio siitä, että Jyväskylässä on käynnissä taudin kiihtymisvaihe. Tämän viikon aikana Jyväskylän terveydenhuollossa on saatu jo 37 positiivista testitulosta. Tartuttavuusluku Jyväskylässä on viimeisen viikon ajalta nyt 36,5 tartuntaa 100 000 asukasta kohti.
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän 24.9. antama maskisuositus on THL:n julkaiseman koronatilanteen kiihtymisvaiheen suosituksen mukainen. Jyväskylässä suositus koskee myös ulkona järjestettäviä tapahtumia, joissa turvavälejä ei muuten voida pitää.
– Maskisuositus on ensimmäinen laajempi toimenpide, jonka Jyväskylä asettaa väestöä koskien. Keinovalikoimissa ovat edelleen muun muassa ravintoloiden aukioloaikoja koskevat suositukset, kokoontumisrajoitukset sekä erilaisten harrastusten alasajo ja koulujen siirtäminen etäopetukseen. Toivomme kuitenkin, että niitä ei tarvitse ottaa käyttöön vaan maskien käyttö otetaan nyt vakavasti ja jokainen asukas noudattaa turvallisuusohjeita tehostetusti seuraavan kahden viikon ajan, kaupunginjohtaja Timo Koivisto toteaa.
Vaikka tartuntaluvut ovat Jyväskylässä nyt maan suurimpia, tartuntaketjut ovat edelleen hyvin terveydenhuollon tiedossa ja tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä näkee tilanteen olevan hallinnassa.
– Tämän viikon tartunnat on todettu pääosin jo aiemmin karanteeniin määrättyjen henkilöiden keskuudesta. Näin he eivät olet vieneet tartuntoja laajoihin yleisöjoukkoihin vaan he ovat olleet jo kotikaranteenissa oireiden alettua, Käsmä rauhoittelee.
Poikkeusolojen johtoryhmä antoi tänään kiitosta opiskelija- ja ainejärjestöille vastuullisesta toiminnasta, jossa erilaiset opiskelijatapahtumat, kuten fuksiaiset ja uusien opiskelijoiden laajat tapaamiset on siirretty taudin leviämisen kannalta turvallisempaan ajankohtaan.