Finlandia Marathonin juoksijat ja kävelijät täyttävät Jyväsjärven kiertävän Rantaraitin tulevana lauantaina. Koronan vuoksi tapahtuma keskittyy poikkeuksellisesti yhdelle päivälle. Lauantaina järjestetään myös Finlandia Kävely, maratonviesti ja Kymppi. Kaikki matkat valmistaudutaan lähettämään korkeintaan noin 200 osallistujan ryhmissä.
Ennakkoilmoittautumisten perusteella tapahtumaan on tulossa noin 1 000 osallistujaa vähemmän. Viime vuosina tapahtuma on kerännyt noin 2 800 osallistujaa.
– Määrä voi muuttua, sillä tapahtumaan voi ilmoittautua vielä lauantaina paikan päällä, toteaa järjestelyissä mukana oleva Jouni Vatanen Keski-Suomen Liikunnasta.
Tänä vuonna osallistujia vältetään kokoamasta samanaikaisesti sisätiloihin. Juoksijanumerot ovat noudettavissa ennakkoon tapahtumaviikolla keskiviikosta lähtien Intersport Tourulasta. Lauantaina numeroiden jako tapahtuu Paviljongilla.
Yhteisiä pukeutumis- ja peseytymistiloja ei käytetä, ja varustesäilytyksessä on enemmän henkilökuntaa, jotta tavaroiden tuonti ja haku tapahtuvat ilman ruuhkia.
Juoksijat ja kävelijät ovat liikkeellä lauantaina kello 10.30–18.30. Silloin Rantaraitti on varattu tapahtumalle ja järjestäjät toivovat, että muuta liikennettä Rantaraitilla vältetään.