Sanna Hytönen rakastaa työtään kultaseppänä

Sanna Hytönen tekee pääasiassa pikkutarkkaa työtä, mutta kultaa hän käsittelee välillä levyksi samalla tekniikalla kuin lasagnea. Outi Elomaa

Outi Elomaa

Harmi, ettei ole enää Pauligin eri ammatteja esitteleviä tv-mainoksia. Jyväskyläläinen kultaseppä Sanna Hytönen voisi olla yksi mainoskasvo. Hän kertoisi hymyillen tienneensä jo yläasteella haluavansa kultasepäksi ja oman kultasepän verstaan.

Sen jälkeen näytettäisiin, kun hän veivaa puristimessa kultaa kuin pastalevyä, ja seuraavaksi työstäisi kaunista korua. Lopuksi hän toteaisi höyryävä kahvimuki kädessään: ”Joka kerta, kun antaa työn takaisin asiakkaalle, siitä täytyy olla ylpeä.”

Sanna Hytösen isä oli kelloharrastaja, joka tutki luupilla myös koruja ja jalokiviä.

– Äitiä ja pikkusiskoa se ei innostanut, mutta minä kiinnostuin valtavasti jalokivistä, kullasta ja timanteista, sekä kaikista asioista sen ympärillä. Samat asiat kiinnostavat edelleen yhtä paljon.

Tie kultasepäksi aukesi ensin Petäjäveden Keski-Suomen käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksen metallilinjalla. Sen jälkeen hän opiskeli Tyrvään käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa kultaseppälinjalla.

Opintojen jälkeen Sanna halusi päästä vielä oppisopimusopiskelijaksi, jotta voisi oppia ammattia vielä paremmin. Hän pääsi Jyväskylään Virpin Kullan Viitaniemen verstaalle Seppo Hanhikosken oppiin muutamaksi vuodeksi.

– Se oli minulle lottovoitto. Hän on tosi tarkka työn jäljestä ja erittäin hyvä kultaseppä. Opin, että työ tehdään aina niin hyvin kuin ikinä osataan.

Kultaseppä tarvitsee työssään myös vaakaa. Sanna sai sen oppi-isältään Seppo Hanhikoskelta. Outi Elomaa

Vuonna 2009 Sanna Hytönen perusti oman yrityksen. Saatuaan ensimmäisen lapsensa hän halusi tehdä töitä kodin yhteydessä, jotta lapsi ei olisi pitkiä päiviä päivähoidossa.

– Mieheni rakensi Suolahteen autotalliin verstaan, ja tein siinä töitä yksitoista vuotta. Näin pystyin yhdistämään työn ja perheen arjen. Siinä ei joutunut itse ja lapset venymään liikaa.

Viime keväänä hän muutti verstaansa Jyväskylään Kivääritehtaalle. Taustalla oli tilanne, että suurin osa töistä tulee Jyväskylästä.

– Olen tosi iloinen, että asiakkaat Äänekosken suunnalta ovat löytäneet Kivääritehtaalle. Minulle oli iso merkitys päästä mukaan työyhteisöön. Yksin työskentely alkoi tuntua työltä. Tässä on ympärillä taiteilijayhteisö, joka antaa äärimmäisen paljon. Voin puhua asioita, joita toinen käsityöläinen ymmärtää puolesta lauseesta. Saan muilta myös ideoita, ja yhteisössä on voimaa.

Sanna Hytönen tekee hyvin paljon vihki- ja kihlasormuksia sekä uniikkikappaleita. Hän sanoo, että jalometallikoru on melkein ikuinen. Sitä voidaan aina korjata ja muuttaa halutessa mallia.

– Koruun liittyy usein erityinen tunnearvo, varsinkin vihkisormuksiin. Minun luokseni asiakas tulee, koska hän ei löydä mieleistään sormusta kultasepänliikkeen valikoimista. He haluavat esimerkiksi värillisen kiven tai tiettyä rakennetta. Minun tekemiäni vihkisormuksia on vain yksi maailmassa, mikä onkin uniikkikorun idea. En tee koskaan samanlaista, joskus samantyyppisen.

Joihinkin koruihin saattaa liittyä tunnekuormaa, ja silloin korusta halutaan päästä eroon. Joskus voi Hytösen mukaan helpottaa henkisesti, että korut sulatetaan.

– Esimerkiksi kihla- ja vihkisormuksista voi saada ihan uuden korun.

Hän tutkii myös kiviä ja on opiskellut gemmologiaa eli jalokivioppia.

Nykyään sormuksiin valitaan entistä enemmän myös värillisiä kiviä. Hytösellä onkin niitä hyvä valikoima. Outi Elomaa

– Moni perii koruja ja minulta tullaan kysymään, ovatko kivet aitoja ja mikä niiden arvo on. Saan tutkittavaksi myös ulkomaan matkoilta ostettuja koruja. Olen positiivisesti yllättynyt, että iso osa ulkomaan jalokiviostoksista osoittautuu aidoiksi. Timanttikaupassa on pettymyksiä useammin, Hytönen kertoo.

Keskustelu