– Kyllä kympin voi huonomminkin tuhlata, toteaa jyväskyläläinen Teijo Hakkola Kankaan Saunan saunamaksusta.
– Samalla saa mukulan kanssa jutella ja saunoa rauhassa. Ollaan vähän pois kotoa, mutta ei kuitenkaan kaukana, hän jatkaa.
Hakkola on yksi pari kuukautta toimineen yleisen saunan asiakkaista. Itse asiassa koko perhe on, sillä Hakkolan ja mukulan lisäksi myös perheen äiti Jeni Korpinen käy yleisessä saunassa.
Hakkola ja Korpinen olivat mukana vaikuttamassa siihen, että syyskuussa Minimanin takana sijaitsevassa saunassa aloitettiin myös sekavuorot.
– Asiakkailta tuli toiveita sekavuoroista, joten päätettiin heti vastata kysyntään, kertoo yrittäjä Petri Pietikäinen.
Toistaiseksi sekavuorojen käyttöaste on ollut pientä, mutta palaute hyvää.
Jotenkin se on vaan niin, että suomalaisen miehen on munasillaan helpompi lähestyä vieraita.
Teijo Hakkola

Kankaan Sauna on avoin kaikille maksaville asiakkaille. Saunamaksu on kympin, opiskelijat ja eläkeläiset pääsevät halvemmalla.
Pietikäisen mukaan saunaa ei ole vielä kunnolla löydetty, mutta potentiaalia alueella riittää.
– Kun Kangas on valmis, täällä on 5 500 asukasta ja 1 000 työpaikkaa, Pietikäinen kertoo.
Korpinen ja Hakkola ovat hyvä esimerkki saunan asiakkaista. Perhe asuu Kankaan alueella kerrostalossa, jonka kaikissa asunnoissa ei ole saunaa. Hakkolan ja Korpisen asunnossa on sauna, mutta silti yleiselle saunalle on käyttöä.
– Onhan tämä iso yleinen sauna aivan eri asia kuin pieni kolmen kilowatin sauna kerrostalossa. Täällä vierähtää äkkiä tunti tai pari ja avannossakin voi pulahtaa, Hakkola sanoo.
Avannolla tarkoitetaan saunan suihkutilojen nurkkaan sijoitettua kylmäallasta, jonka vesi on neljäasteista.
Lisäksi yleisessä saunassa on sosiaalinen ulottuvuus, jota harvoin omasta saunasta löytyy.
– Jotenkin se on vaan niin, että suomalaisen miehen on munasillaan helpompi lähestyä vieraita, kun on tittelit ja vaatteet riisuttu, Hakkola naureskelee.
Korpisella on haaveissa lähteä kaveriporukalla saunomaan.
– Sellainen viini-ilta voisi olla kiva, hän vinkkaa yrittäjälle.
Pietikäisellä on jo suunnitelmia järjestää saunalla oluiden maistelua yhteistyössä pienpanimoiden kanssa. Viini-ilta jää korvan taakse.

Yrittäjän päässä haave yleisestä saunasta kyti vuosia.
– Olen käynyt 15 vuotta kuntonyrkkeilemässä ja siinä samalla uimahallilla saunassa. Äijien kanssa tulee aina juteltua kaikenlaista ja halusin itsekin olla luomassa samanlaista kulttuuria, Pietikäinen kertoo.
– Aluksi mietin vanhaa muuntajarakennusta Tourujoen toisella puolella, mutta sitten huomasin tämän.
1900-luvun alkupuolella tehdyssä tiilirakennuksessa toimi viimeksi Kankaan paperitehtaiden kulunvalvonta. Vuosien varrella seinien sisällä ovat viihtyneet niin tehtaan autonkuljettajat kuin kotieläimetkin.
– Ajattelin, että nyt teen tai lopetan höpöttämästä.
Pietikäinen otti yhteyttä Kankaan projektipäällikköön Kaisa Hirvaskoski-Leinoseen.
– Ajatus yhteisöllisestä toiminnasta istui hyvin Kankaan filosofiaan, Pietikäinen kertoo.
Pietikäisen leipätyö on korjausrakentamisessa, joten noin 100 000 euron korjausurakka tehtiin omin voimin laukaalaisen yhtiökumppanin, rakennusurakoitsija Matti Pulkkisen, ja parin talkoolaisen kanssa. Aikaa kului puoli vuotta.
Saunan siivellä Kangas sai anniskeluravintolan ja kahvilan. Keittiötä saunalla ei ole, joten vitriinistä löytyvät leivokset ja pikkusuolaiset hankitaan paikallisilta yrittäjiltä.
Tuoreeseen yritykseen on tiedossa jo uuttakin.
– Rakennuksen seinustalle tulee 90 neliön terassi. Voidaan luvata, että se on siinä ensi keväänä, mutta jos hyvin käy, saattaa terassi ehtiä jo Valon kaupunki -tapahtumaan, Pietikäinen kertoo.
Valon kaupunki järjestetään näillä näkymin marraskuun lopussa.