Turmion Kätilöt aloitti levykiertueen neljä kuukautta myöhässä: "Kun ei ollut pitkään aikaan soittanut yleisön edessä, niin aluksi vähän jännitti"

Petja Turunen (alarivissä vasemmalla) pohtii, että Turmion Kätilöiden uudessa musiikissa voi kuulua yhtyeen tietynlainen vakavoituminen: ”Kun on viisi lasta, niin ei sitä olla muutaman kaljan voimin studiossa kolmeen asti joka yö.” JP Palmunen & Tuomas Rytkönen

Matilda Saarikoski

Metalliyhtye Turmion Kätilöt starttasi elokuun alussa levykiertueen. Uusi Global Warning -albumi ilmestyi jo huhtikuussa, mutta korona lykkäsi kiertueen aloitusta. Lupaavasti alkanut festarikesäkin keskeytyi yllättäen, kun Jyväskylän Rock in the City peruttiin vain viikon varoitusajalla. Turmion Kätilöiden oli tarkoitus soittaa tapahtumassa lauantaina.

– Kyllähän se harmittaa, varsinkin kun viime viikonlopun keikalla oli niin hyvä meininki, yhtyeen keulahahmo Petja Turunen eli MC Raaka Pee kommentoi perumista.

Rock in the City järjestettiin viime viikonloppuna Joensuussa.

– Kun ei ollut pitkään aikaan soittanut yleisön edessä, niin aluksi vähän jännitti. Jännitys katosi kuitenkin heti ensimmäisen biisin aikana. Yleisössä näkyi paljon kasvomaskeja ja käsidesiä, siellä otettiin hyvin toiset huomioon, hän kuvailee tapahtumaa.

Kun yhtyeen kalenteri tyhjentyi keväällä lähes kaikista keikoista, Turunen rakensi ajan kuluksi terassin.

– Oli vihdoin aikaa rakentaa kotiin terassi, kun siitä on ollut puhe monta vuotta. Selkä vähän kipeytyi, kun en ollut rakentanut vuosiin, Turunen kertoo.

Suomen keikkojen jälkeen Turmion Kätilöt suuntaa maailmalle ensin loppusyksystä Nightwishin kanssa ja sitten omalle ulkomaankiertueelleen. Turmion Kätilöillä on uskollinen fanikunta myös ulkomailla, vaikka yhtye laulaa suomeksi. Turmion Kätilöiden sanoitukset sisältävät usein väkivaltaa ja rivouksia.

– Ei niillä ole välttämättä mitään hajua, että mitä ne sanat tarkoittavat. Silti yleisö laulaa mukana ulkomaillakin. Kerran tuli vastaan amerikkalainen fani, joka oli opetellut Teurastaja-kappaleen sanat ulkoa, Turunen muistelee.

Uuden albumin nimi Global Warning on sanaleikki ilmaston lämpenemistä merkitsevästä global warming -termistä. Albumi ei silti käsittele ilmastonmuutosta.

– Voi sen tietysti tulkita silläkin tavalla. Sanaleikki on kuitenkin nimessä tarkoituksella. Me pyrimme herättämään ajatuksia, emme kertomaan vastauksia, Turunen toteaa.

Turmion Kätilöiden musiikki tuntuu vakavoituneen sitten alkuaikojen. Ennen yhtyeen kappaleissa laulettiin yksinkertaisesti jallusta tai teurastajan pyllystä. Uusien kappaleiden sanoitukset ovat monitulkintaisempia. Pelkäksi synkistelyksi uusinkaan levy ei silti mene.

– Joskus levylle valikoituu tällainen tunnelmaltaan vakavampi litania kappaleita. Mutta kyllä meidän oli pakko tehdä levylle myös Mosquito A La Carte -biisi, että voi välillä vähän hymyilläkin, Turunen naurahtaa.

Mosquito A La Carte kertoo itikoista, ja kappaleessa verta imeviin hyönteisiin viitataan ”helvetissä syntyneinä narttuina”. Moni itikan syömä suomalainen varmasti samaistuu kappaleen sanomaan.

Turmion Kätilöt ei soita levykiertueellaan pelkästään uutta musiikkia. Vaikka kappaleet toimisivat levykokonaisuutena hyvin, keikalla tarvitaan myös vanhaa musiikkia.

– Meillä on laaja kavalkadi erilaista musiikkia, on iskelmävivahdetta, teknoa, konebiisejä ja hupibiisejä. Niistä on hyvä rakentaa viihdyttävä keikkasetti, Turunen kertoo.

Kulmakarvoja nostattavien sanoitusten lisäksi Turmion Kätilöt on tunnettu räväkästä lavashowstaan. Lavalla on nähty esimerkiksi ruoskimista ja lateksiasuja. Myös tuleville keikoille on suunnitteilla yllätyksiä.

– Festareilla pyrimme räjäyttämään ihmisten bailuhermot aivan riekaleiksi, hän kuvailee.

Keskustelu