Anna Penttilä taistelee somessa dieettikulttuuria vastaan: "Syömishäiriöajatukset ovat muuttuneet kulttuurisesti normaaleiksi"

Anna Penttilä saa sosiaalisessa mediassa kannustavaa ja positiivista palautetta tekemästään työstä. ”Moni sanoo, että on hyvä, että tuon näitä asioita esille.” Matilda Saarikoski

Matilda Saarikoski

Anna Penttilä ei vedä vatsaa sisään tai aseta kameraa edustavaan kuvakulmaan ottaessaan itsestään kuvia Instagramiin. Hän antaa mahan näkyä ja muistuttaa seuraajiaan, että on ihan normaalia syödä useampi pala pizzaa kerralla, ja että trendikkään näköinen viher­salaatti ei käy ateriasta.

28-vuotias Penttilä on toiminut vuodesta 2018 asti sosiaalisessa mediassa kyseenalaistaen vallalla olevia kehoon ja syömiseen liittyviä käsityksiä. Insta­gramissa hän järjestää viikoittain vertaistukiliveä syömishäiriöstä toipuville.

– Aluksi sometoiminta oli sellaista oman paranemisen työstämistä. Kun pääsin omassa paranemisprosessissa pidemmälle, toiminta alkoi saada yhteiskunnallisempia sävyjä, Penttilä kertoo.

Penttilä sairastui itse syömishäiriöön 12-vuotiaana ja alkoi vasta viime vuonna kokea olevansa parantunut sairaudesta.

– Matka on ollut tosi polveileva. On ollut myös aikoja, jolloin on mennyt paremmin. Elämä ei ole kuitenkaan ollut koskaan täysin syömishäiriöstä vapaata, se on aina ohjannut jollain tapaa omaa ajattelua ja käyttäytymistä, Penttilä kertoo.

Syömishäiriöstä paranemista vaikeuttaa se, että monet sairaudelle tyypilliset ajattelu- ja käyttäytymismallit ovat muuttuneet kulttuurisesti normaaleiksi tehden samalla myös syömishäiriöstä tavallaan hyväksyttävämmän olotilan, Penttilä sanoo. Terveysintoilu, tehokkuusvaatimukset ja ansaitsemisajattelu näkyvät elämän eri osa-alueilla.

– Ajatellaan esimerkiksi, että vapaa-aika täytyy ansaita tekemällä paljon töitä ja levon merkitystä hyvinvoinnille väheksytään edelleen terveyspuheessa, Penttilä selittää.

– Vieraantuminen oman kehon kuuntelusta tuntuu olevan tavallista. On helpompi uskoa ulkoapäin tulevia ohjeita siitä, minkä verran ja mitä saa syödä, kuin omaa kehoa, hän jatkaa.

Penttilä opiskelee filosofiaa Jyväskylän yliopistossa. Hän kokee, että opiskelu on antanut hänelle eväitä käsitellä myös kehoon ja syömiseen liittyviä asioita.

Penttilä käyttää termiä dieettikulttuuri kuvaamaan kehon kontrollointiin liittyviä vahingollisia uskomuksia. Ajatellaan, että oma olemassaolo on ansaittava erilaisin kehoa manipuloivin keinoin, esimerkiksi liikunnan, syömisen tai syömättömyyden kautta. Dieettikulttuurissa hoikasta vartalosta on tullut ihmisen arvon mitta ja lihavuutta karsastetaan.

Dieettikulttuurin vaikutus näkyy esimerkiksi siinä, kuinka puhumme vartaloista. Vatsamakkaroiden voivottelu ja toisten painon kommentointi ovat tavallisia ilmiöitä. Koska laihuutta pidetään tavoittelemisen arvoisen asiana, ajatellaan helposti, että on hyväksyttävää kehua toista laihtumisesta. Koskaan ei voi kuitenkaan tietää, mitä syitä ihmisen laihtumisen tai lihomisen taustalla on.

– Yksinkertaisin ja paras ohje on, että älä kommentoi toisen kehoa tai syömistä, Penttilä opastaa.

– Kannattaa myös miettiä, minkälaisen viestin antaa muille, kun puhuu omasta kehostaan. Jos hoikka ihminen kutsuu itseään läskiksi lihavan ihmisen kuulleen, se vahvistaa sitä virheellistä ajatusta, että lihavuus on huono ja kamala asia.

Se, millaisia kehoja näemme, vaikuttaa siihen, millaisia kehoja opimme pitämään hyväksyttävinä. Penttilän lapsuudessa mediassa näkyi lähinnä hoikkia ihmisiä, eikä hänellä ollut itsensä kaltaista roolimallia kyseenalaistamassa laihuuskuvastoa.

Viime vuosina lihaksikkuus ja atleettisuus ovat korvanneet laihuuden kauneusihanteen. Penttilä suhtautuu myös fitness-trendiin negatiivisesti.

– Mietityttää, että naamioidaanko tässä laihuuden ihanne uuteen muottiin. Fitness-urheiluun liittyy myös kurinalainen liikuntarutiini ja ruokavalio, ja se muistuttaa monella tapaa syömishäiriökäyttäytymistä. Kyllä siitäkin voi saada pakkomielteen, hän pohtii.

Kehopositiivisuus: ”Kaikenlaisten kehojen arvostamista ja kunnioittamista sellaisenaan. Kehopositiivisuus on ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymys.”

Kehohyväksyntä: ”Positiivinen ja hyväksyvä suhtautuminen omaa kehoa kohtaan.”

Dieettikulttuuri: ”Vallitseva uskomussysteemi, joka arvottaa ihmisiä kehon muodon ja koostumuksen perusteella. Dieettikulttuurissa myös ruoat ovat saaneet moraalisen arvon, ne jaetaan ”hyviin” ja ”pahoihin” ruokiin. Esimerkiksi käsitteet guilty pleasure -ruoka tai salaherkku kumpuavat ajatuksesta, että jonkin tietyn ruoan syömiseen kuuluu liittyä syyllisyyttä.”

Fatfobia eli läskipelko: ”Pelkoa ja inhoa lihavia ihmisiä, lihavuutta ja oman kehon rasvaa kohtaan. Lihavia ihmisiä halveksutaan paitsi yksilötasolla myös rakenteellisella tasolla. Esimerkiksi mainoksissa ja mediassa ei näy juurikaan lihavia ihmisiä. Käsitteisiin laiha ja lihava liitetään myös erilaisia arvottavia merkityksiä. Oletetaan, että toisen kutsuminen laihaksi on kehumista, kun taas lihavuutta tai lihomista pidetään huonona asiana.”

(Anna Penttilä)

Keskustelu