Timo Koivisto lahjoitti liki 8000 euroa nuorille urheilijoille

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto (vas.) ojensi tiistaina syntymäpäivämuistamisista kertyneen lahjoituksen Jyväskylän Urheiluakatemian koordinaattori Aki Karjalaiselle. Petteri Kivimäki

Outi Elomaa

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto täytti vuoden alussa 50 vuotta. Hän vietti syntymäpäiväänsä matalalla profiililla ja toivoi henkilökohtaisten merkkipäivämuistamisten sijasta mahdolliset muistamiset lahjoituksena Jyväskylän Urheiluakatemialle, joka jakaa kertyneet varat nuorten urheilijoiden valmennukseen ja leirityksen tukemiseen.

Yritysten, yhteisöjen ja yksityisten merkkipäivämuistamisista kertyi 7 690 euroa.

– Lämpimät kiitokset kaikille lahjoituksen tehneille. On hyvin tärkeää, varsinkin nyt vallitsevissa haastavissa olosuhteissa, tukea nuoria urheilijoita. Liikuntapääkaupunki Jyväskylä haluaa kaikin tavoin edistää tervettä ja tavoitteellista urheilua ja liikuntaa, Timo Koivisto sanoo.

Suomen Urheiluakatemiaan koordinaattori Aki Karjalainen kiittää kaupunginjohtajaa sekä kaikkia rahaa lahjoittaneita. Urheiluakatemialla on jo aiemmin ollut opintostipendirahasto korkea-asteen ja 2. asteen urheilijoille.

– Muodostamme tästä lahjoituksesta oman rahaston, josta myönnetään stipendejä jo tämän vuoden aikana yläkouluikäisten tavoitteellisesti harjoittelevien nuorten valmentautumisen ja leirityksen tukemiseen, Aki Karjalainen kertoo.

Myöntämisperusteissa arvioidaan muun muassa nuoren urheilijan kouluopintojen etenemistä, sosioekonomisia tekijöitä ja hakemukset käsitellään yhteistyössä urheiluakatemian, koulun ja lajien kanssa.

Keskustelu