Avaan Surkkarin (12.8). Sisäsivuilla on liite, jonka oikeassa yläkulmassa lukee MAINOS. Mainos ei yllätä, ilmainen lehti hankkii tarvitsemansa rahat mainoksilla. Epätavallista on mainoksen laajuus, peräti kahdeksan sivua. Liitteen nimi on LIIKKUMAAN ja nimen alla lukee ”Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen tiedotuslehti / kausi 2026–2027”.
Huh huh, johan on liikunnan tarjontaa. Tuetun liikunnan tarjonnasta ei ainakaan ole puute, jos me kaupunkilaiset emme liiku. En jaksa lukea liitettä läpi, lähden ulos liikkumaan.
Olin varannut auton huoltoajan Motonetista tälle päivälle ja sopinut, että vien auton Keljon huoltamolle kello 8. Huoltamon pitäjä kysyi, voinko jättää auton päiväksi huoltamolle, niin he huoltavat sen, kun ehtivät. ”Kyllä voin”, vastasin, ”otan pyörän mukaan ja palaan sillä kotiin.”
Laitan pyörätelineen auton vetokoukkuun ja sidon pyörän siihen. Tasan kello 8 jätän auton huoltamoon ja poljen kotiin. Matkalla koukkaan Mäkimatin kaupan kautta ja ostan pyörän koriin kaksi maitoa, yhden ison ruisleivän, yhden rahkapurkin sekä hävikkikorista ison kukkakaalin.
Ajattelen, että syön sen rahkan itse kerättyjen marjojen kanssa välipalaksi ja esitän perheen paremmalle puoliskolle, että hän tekisi kukkakaalista sosekeittoa.
Tuetun liikunnan tarjonnasta ei ainakaan ole puute, jos me kaupunkilaiset emme liiku.
Noin kello 9 reissu on tehty. Iltapäivällä kello 15 saan toisen terveysliikunnan, kun pyöräilen Keljoon hakemaan huolletun auton takaisin kotiin.
Jatkan päivän lehtien lukemista, mikä jäi aamulla kesken. Keskisuomalainen uutisoi etusivullaan: ”Jyväskyläläisen kuntosaliyrittäjän rikostutkinta paisuu – epäiltyjä rikoksia petokset ja kiskonta”.
Huijaustoiminnasta on kerrottu laajasti monta kertaa aikaisemmin. Kiroan taas, kuten ennenkin. Kuinka ne p---t onnistuvatkin höynäyttämään meitä vanhoja terveysliikkujia niin laajasti?
Kuntoiluasioissa tätä vanhusta ei voi huijata. Ostan kyllä ensi talvenakin puolen vuoden seniorikortin Aalto-Alvarista. Luotan kotikaupunkini tarjoukseen kuin vuoreen. Seniorikortti on monin verroin pienen hintansa arvoinen.
Koko vuoden korttia en tarvitse, sillä kesäkaudella harrastan terveysliikuntaa mökkimaastossa monin eri tavoin.
Talvella seniorikortin käyttö on pääasiassa sitä, että käyn hiihtolenkkien jälkeen Aalto-Alvarissa saunassa noin neljä kertaa viikossa. Viides kerta on oman talon saunavuoro.
Hyvä sitä korttia olisi monipuolisemminkin käyttää kuin olen tehnyt. Ehkä ensi talvena käytän sitä muutenkin kuin saunomiseen.
Hyvä kuntosali on muutaman loikan päässä Aalto-Alvarin saunasta.
”Petokset ja kiskonta”, kun kyseessä on kuntosaliyrittäjä?? Mielikuvitukseni ei riitä sellaisen kuvittelemiseen, että oma ”yrittäjäni” tekisi tiliä petoksella ja kiskonnalla.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen.