Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Nuoret ovat historiallisen paineissa

Maaliskuussa julkaistiin perinteinen Nuorisobarometri, joka on kyselytutkimuksella toteutettu, vuosittain julkaistava informaatiopaketti, joka mittaa 15–29-vuotiaiden suomalaisten nuorten arvoja ja asenteita. Nuorisobarometria julkaisee Valtion nuorisoneuvosto ja Nuorisotutkimusverkosto.

Vuoden 2025 Ihan paineissa. Nuorisobarometri 2025 kertoo omaa karua kieltään nuoriin kohdistuvista odotuksista ja nimensä mukaisesti paineista. Kyselytutkimuksella on kartoitettu nuorten ajatuksia odotuksista ja paineista ulkonäköön, ihmissuhteisiin, opiskeluun, töihin ja ympäristöongelmiin.

Barometri on tänäkin vuonna yli 200-sivuinen tiukkaa tilastotietoa sisältävä paketti, mutta numeroiden ja prosenttilukujen ohella nuorten avovastaukset ovat vähintään yhtä kiinnostavaa luettavaa. Nuorisobarometrin määrällinen tieto avautuu tavislukijalle ennen kaikkea aiempiin vuosiin tehtyjen vertailujen kautta.

Nuorten kokema turvattomuus maailmanpoliittisesta tilanteesta on esimerkiksi kasvanut vuoden 2018 luvusta 42 prosenttia viime vuoden 60 prosenttiin. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa puolet nuorista suhtautuu maapallomme tulevaisuuteen pessimistisesti.

Paineita ei pitäisi vähätellä vain sen takia, koska on vielä nuori.

Masentavaa kehityskulkua nähdään myös nuorten huolessa yhteiskunnan arvosta ja asenteista. Vuonna 2010 tästä aiheesta turvattomuutta koki 9 prosenttia, mutta viime vuonna turvattomuutta koki 53 prosenttia. Yli puolet nuorista on kokenut tulleensa joskus syrjityksi, joka voi selittää osaltaan turvattomuuden tunnetta tässä teemassa.

Seuraavaksi eniten epävarmuutta ja turvattomuutta herättivät työn saaminen (ei ihme, hyvän hallitusohjelman Suomihan on Euroopan ykkönen työttömyydessä) ja ilmastonmuutos, joista jälkimmäisen mainitseminen saa epäilemättä somen nimettömät, Youtube-videoista itseoppineet keliasiantuntijat väheksymään nuorten huolia.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmä julkaisi vastikään toimenpide-ehdotuksensa nuorten romahtaneen tulevaisuususkon elvyttämiseen, ja voi vain toivoa, että niitä kuunnellaan historiallisen ylimielisessä, nykyisessä Suomen hallituksessa.

Ja jos niitä ei kuunnella, voi tulevaisuutensa uskon menettäneiden nuorten epätoivo purkautua eri tavoin. Niin se on purkautunut aiemminkin, joskus synnyttämällä alakulttuureja, joskus väkivaltaisesti.

Nuorisobarometriin vastannut 15-vuotias suomalainen tyttö muistuttaa Nuorisobarometriin kirjatussa avovastauksessaan, mikä joko oman nuoruutensa unohtaneilta tai sitten hyväosaisena ikänsä eläneiltä aikuisilta unohtuu. ”Paineita ei pitäisi vähätellä vain sen takia, koska on vielä nuori. Nuorista paineet tuntuvat paljon suuremmilta, ahdistavimmilta ja uuvuttavimmilta mitä aikuiset uskovatkaan.”

Nuorisobarometrin voi ladata PDF-versiona osoitteesta https://tietoanuorista.fi/nuorisobarometri/

Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.