Nuoruuden kaveri Pohjanmaalta soitti. Juteltiin siitäkin, mistä meillä vanhoilla on tapana jutella eli mitä vaivoja on. Totesimme molemmat päässeemme toistaiseksi melko vähällä. Hyvin monilla ikätovereilla on pahempia remppoja.
On tässä silti terveyspalveluja tarvittu viimeisen puolen vuoden aikana. Silmälääkäri, korvalääkäri, hammaslääkäri, yleislääkäri, ihotautilääkäri, sairaanhoitajien neuvontaa ja hoitoja…
”Melko vähällä pääsemisellä” tarkoitan sitä, että olen kuitenkin voinut tehdä kaikki nuo käynnit omin voimin, kävellen tai pyörällä. Kun näin on, niin terveysasiat ovat vielä melko hyvin.
Novaan on matkaa vähän vajaa kolme kilometriä. Matkat sinnekin olen kokenut pienenä terveysliikuntana, jota muutenkin melko paljon harrastan.
Novaan on matkaa vähän vajaa kolme kilometriä. Matkat olen kokenut pienenä terveysliikuntana.
Sadetakki olisi kyllä ollut hyvä olla mukana syksyn influenssarokotuskäynnillä Novassa. Matkalla tuli melko kova vesisade ja kastuin läpimäräksi.
Jyväskylän keskusta on ikääntyneelle erinomainen asumispaikka. Mikä voisi olla parempi? Kaikki terveyspalvelut ovat lähellä kotia. Ja hyvin suuri määrä monenlaista muuta tarpeellista. Teen myös kauppareissut yli 90-prosenttisesti kävellen tai pyörällä.
Joskus laiskuus voittaa. Kauppalapullani voi olla 5 kiloa ruisjauhoja, 2 kiloa vehnäjauhoja, 3 kiloa maitoa, 3 kiloa perunoita sekä yhtä ja toista muuta pientä. Silloin saatan ottaa pyörän sijasta auton tallista ja käydä sillä kaupassa.
Maalle muuttamisesta näkyy lehdissä juttuja, aika useinkin. Kerrotaan, kuinka joku on kyllästynyt suuren kaupungin ”hälinään” ja muuttanut korpiseudun luonnon rauhaan pimeässä tähtiä katselemaan.
Näistä tarinoista puuttuu usein realismin taju. Entä jos siellä korvessa murtuu selkä ja pitää lähteä hoitoon 200 kilometrin päässä kodista olevaan keskussairaalaan? Helposti niin voi käydä.
Liki piti minullakin onnettomuuden osalta. Keskussairaala tosin olisi ollut sentään vain 50 kilometrin päässä mökistä. Vein linnunpönttöä korkealle honkaan. Tikapuut luiskahtivat ja kaaduin ne sylissä kivikkoon selälleen.
Entä kuinka vakavan tapaturman sattuessa puoliso pärjää yksin, jos itse vammautuu? Varsinkin lumisena ja kylmänä talvena tarvitaan molempien työpanosta välttämättömien töiden hoitamiseksi?
Kirjoittaja on jyväskyläläinen.