Tuttavallani on suksiboxi auton katolla kesät talvet. Se on kuulemma oiva säilytystila monelle muullekin kuin lumeen liittyvälle asialle. Haluaisin tietää mitä kaikkea laatikossa on, mutta oletan, että mielikuvani Päätalon kootuista teoksista, pienoisrautatiestä ja puukenkäkokoelmasta eivät osu oikeaan.
Toisen tuttuni syy ympärivuotiseen boxiin on se, että suksille ei ole tilaa muualla. Ja onhan se tietysti kiva, että kun lumi taas kerran yllättää suomalaiset, kaverini on aina valmis hangille. Joskus on satanut juhannuksenakin lunta. Harvassa ovat ne, joilta silloin löytyvät varusteet sivakointiin.
Itse olen miettinyt suksiboxin hankkimista ihan toisesta syystä. Nimittäin siitä, että empiirisen kokemukseni mukaan autolla saa ajaa vähän kovempaa, jos on suksiboxi katolla. Näin ainakin boxilliset kuskit tuntuvat usein tekevän, joten oletan, että syy-seuraussuhde syntyy katon laatikosta.
Autolla saa kai myös ohitella vähän holtittomasti silloin, kun on sukset matkassa. Saahan sitä nimittäin Lappiin kiirehtiä, vaikkei olisi sinne edes menossa.
En tiedä ihan varmasti saako boxin mukana jonkinlaisen todistuksen kuskikohtaisten liikennesääntöjen joustosta. Oletan, että saa.
Kun laatikon laittaa katolle, voi surutta ajella talvirenkailla sallittua pidempään.
En näe syytä siihen, miksei tämä nopeuden lisääjä toimisi myös kesällä. Antaahan se vuodenajasta riippumatta selvän indikaation siitä, että nyt ollaan menossa kauas. Ja kauas on aina vähän kiire, sillä muutoin sinne ei ehdi.
Lisänopeuden salliva laatikko tulisi minulle kuin tilauksesta. Minulla nimittäin on vähän raskas kaasujalka, jota olen koittanut keventää muun muassa ostamalla pienitehoisen auton ja maksamalla niin isot ylinopeussakot, että niiden muisto sattuu yhä sydämeen.
Hiljentämistä helpompaa olisi, jos saisin ajaa vähän kovempaa.
Boxin muita etuisuuksia on se, että se tuo kätevästi lisäaikaa kevääseen. Kun laatikon laittaa katolle, voi surutta ajella talvirenkailla sallittua pidempään.
Jos poliisi pysäyttää ja antaa noottia vääristä kiekoista, voi aina sanoa, että edessä on matka liukkaaseen Lappiin, eikä sinne ajella kesäkumeilla. Turvallisuus ennen kaikkea.
Suksiboxi katolla ajaminen ei toki ole aina pelkkää iloa ja juhlaa. Joissakin parkkihalleissa on hyvä muistaa ajoneuvon ylimääräinen korkeus. Vaikka hallissa olisi katto korkealla, on niissä joskus ilmastointilaitteita, jotka laskevat kriittisen määrän korkeutta.
Ehkä elämäni olisi varsin toisenlainen, jos suksi olisi ollut boxissa.
Sellaiseen ahtaaseen paikkaan kun oikein ruttaa kaaransa, häipyvät boxilla saavutetut edut nopeasti mielestä.
Uskaltaisin myös sanoa, että auto kuluttaa himppaisen enemmän polttoainetta kun katolla on laatikko. Vaikka boxi olisi kuinka virtaviivainen tahansa, kyllä se varmasti vähän tuo ajoon lisävastusta.
Minun nuoruudessani ei ollut boxeja. Sukset kiinnitettiin kattotelineisiin. Lupaava laskettelu-urani torppasi siihen, että matkalla rinteeseen suksi irtosi katolta, iskeytyi asfalttiin ja muuttui U-kirjainta muistuttavaksi lenkuraksi takana seuranneen rekan alla.
En ehkä usko, että olisin olympiatason laskijaksi koskaan kehittynyt, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä elämäni olisi varsin toisenlainen, jos suksi olisi ollut boxissa.