Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Vaikuttaako tämä Tokmannin aukioloaikoihin?

Usein ajattelen, että vaikkapa ”aika parantaa haavat” on jo sellainen klisee, ettei lausetta tulisi enää käyttää. Tai jos vastaavia heittoja puheen sekaan mahtuu, ne aloitetaan varoituksella. ”Tää on nyt vähän klisee, mutta…” Se on kuin yleisesti hyväksytty normi, että loppuun kuluneita kliseitä pehmennetään edes vähän.

Vastaavaa samojen sanojen toistamista ei kuitenkaan pahoitella, jos kyseessä on viittaus populaarikulttuuriin. Keskustelussa kuka tahansa voi yhtäkkiä lohkaista suoran lainauksen trendaavasta äänestä Tiktokissa, radiossa soivasta kappaleesta tai juuri nyt suositusta sarjasta. Tällaisiin viittauksiin ei tunnu olevan juuri mitään sääntöjä, vaan ennemminkin kyse on siitä, kuka käyttää kyseisiä viittauksia mitä nokkelimmissa tilanteissa.

Erityisen pinttyneitä populaarikulttuurin kliseitä omassa lähipiirissäni ovat olleet esimerkiksi Erikoisjoukoista tuttu ”tervetuloa motivaatiomontulle” ja Tiktokin kommenttikenttää vallannut ”Vaikuttaako tämä Tokmannin aukioloaikoihin?”

Pop-kulttuuriviittausten hyödyntäminen ei itsessään ole uusi juttu. Omat isovanhempanikin hyödyntävät niitä jatkuvasti, mutta heidän kohdallaan lausahduksia voi kutsua jo ikivihreiksi. Jos esimerkiksi jokin juuri ostettu tuote on löydetty alennusmyynnistä, se saatetaan esitellä Sulo Vilénin sanoin ”ostin kun niin halvalla sain”.

Huutamalla johonkin väliin ”six seven” keskustelu tuskin etenee juuri mihinkään.

Ero nykyisten Tiktok-viittausten ja aiemmin syntyneiden populaarikulttuuriviittausten välillä on niiden ajallinen kestävyys. Ymmärrän yleensä edelleen kaikki isovanhempieni käyttämät ikoniset lausahdukset, mutta nykyään käytetyt viittaukset vanhenevat kahdessa kuukaudessa ja tilalle tulee välittömästi uusia.

Jokapäiväisissä keskusteluissa käytetyt lausahdukset uusiutuvat niin nopeasti, että pysyäkseen mukana on seurattava somea jatkuvasti.

Mitä se kertoo keskustelukulttuuristamme, jos loppupeleissä lounaalla jutustelu muodostuu kilpailuksi siitä, kuka on viettänyt eniten aikaa netissä ja omaksunut sieltä kaikki algoritmien pumppaamat sanat? Ne samat sanat, joita hoetaan seuraavaksi ympäri maata kuin mitkäkin Putous-hahmot joka kausi.

Näiden hokemien kierre ei jätä tilaa omille ajatuksille, vaan hiljaisuudet täytetään ”brainrotilla”, eli vapaasti suomennettuna aivomädällä. Samalla hukkuvat uniikit vitsit ja persoonalliset ilmaukset, kun ne on jo korvattu kaikkien tuntemilla lainauksilla.

Kaiken lisäksi suuri osa nykyisistä pop-kulttuuriviittauksista on täysin sisällöttömiä. Huutamalla johonkin väliin ”six seven” keskustelu tuskin etenee juuri mihinkään.

Pidän populaarikulttuuriviittauksia hauskoina, ja jossain määrin niillä on mahdollista keventää tunnelmaa.

Tällä hetkellä ne kuitenkin tuntuvat korvaavan osan oikeasti tärkeistä sanoista. Sentään niillä kliseillä on olemassa jokin merkitys.

Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija ja muumien noidan tyttärentytär.