Suur-Jyväskylän Lehti nostaa 3.9.2025 Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Mauri Pekkarisen kirjoituksen myötä esille tärkeitä asioita. Hän ottaa kantaa työttömyyteen, koulutuksen hyvään tarjontaan ja metsään uusiutuvana raaka-aineena.
Aivan oikein, Jyväskylässä tulee ryhtyä päättäväisiin toimiin, jotta asennetason vetovoimainen kaupunki muuttuu vetovoimaiseksi myös käytännössä.
Suomessa kaikki kaupungit ja kunnat etsivät vetovoimatekijöitä. Kilpailutilanteessa on vain oltava ylivoimainen, jotta menestyy. Tehdäänkö Jyväskylästä Suomen Dubai, mutta säilytetään silti tämän pinta-alaltaan suuren kaupungin luonto, vesistöt ja matkailu vetovoimatekijöinä?
Luhangan kunta on ottanut kaivoshankkeeseen kielteisen kannan, Jyväskylän kannanottoa odotetaan.
Kirjoituksen mukaan Euroopan halvimman sähkön maana Suomi on sijoituskohteena vetävä, mutta sijoituksista rantautuu aivan liian vähän Suomeen. Investoisiko Mauri itse maahan, joka on kiinni 1 300 kilometrin matkalta maailman vaarallisimpaan sotia käyvään maahan?
EK on ilmoittanut, että Suomessa on vireillä 300 miljardin edestä vihreän siirtymän investointeja. Onko se aivan liian vähän? Todellisuudessa tuon suuruusluokan investointeja ei ole vireillä. Voi olla, että EK on listannut kyselyt, tiedustelut ja kiinnostuksen ilmaisut vireillä oleviksi investoinneiksi. Tuollaista määrää ei tietenkään ole, tule eikä tarvita.
Pitkän poliittisen uran tehneenä Mauri aivan varmasti tietää, että päättäjien tulee olla avoimia, kuunnella asukkaiden näkemyksiä ja vastata heidän kysymyksiinsä sekä huoliinsa.
Siksi kysynkin, mikä on hänen kantansa eteläiseen Jyväskylään Luhangan rajalle suunniteltuun kultakaivokseen. Kaivoshankkeen omistaja kätkeytyy monimutkaiseen yritysverkostoon Luxemburgissa, josta jäljet johtavat Brittiläisille Neitsytsaarille. Lopullista omistajaa ei ole kyetty selvittämään.
Luhangan kunta on ottanut kaivoshankkeeseen kielteisen kannan, Jyväskylän kannanottoa odotetaan. Myöskään maamme suurimman evankelis-luterilaisen seurakunnan, Jyväskylän seurakunnan kanta ei ole vielä tiedossa. Kaivosvaraus on kiinni seurakunnan kiinteistössä.
EU:n kannalta hanke ei ole strateginen eikä se edellyttäisi kiirehtimistä eikä saisi lupamenettelyissä nopeutettua statusta. Kulta ei liity vihreään siirtymään, se on pelkkä sijoituskohde.
Kirjoittaja on Luhangasta.