Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Yhtäläisyyksiä 1990-luvun kouluarkeen

Kouluissa on päästy ensimmäisten viikkojen jälkeen vähitellen kiinni syksyn arkeen. Flunssa kiertää, Wilma-viestien tulva on palautunut virraksi ja vanhempainillat ovat alkaneet. Parin illan perusteella muodostunut kuva koulun arjesta näyttää tältä:

Kännykkäsäännöt ovat selvät, oppilaiden tukitoimenpiteiden uudistus ei niin selvä. Työrauhan ylläpitämisessä riittää tekemistä, mutta kaikesta muusta onkin sitten pulaa.

Yhteistyötä kodin ja koulun välillä tarvitaan entiseen malliin, jos ei jopa enemmän. Kodin asenne kouluun vaikuttaa suoraan siihen, miten oppilas suhtautuu koulutyöhön ja koulun sääntöihin. Vanhemmilta toivotaan tukea ja apua kotitehtäviin sekä muun muassa siihen, että sukset on voideltu ja luistimet teroitettu. Lukemista kannattaa tukea.

Työrauhaa voi kodeissa tukea esimerkiksi pitämällä kuria.

Lasten kouluarki opettajankoulutuksen kehtokaupungissa 2020-luvulla muistuttaa paikoin hämmästyttävän paljon omaa kouluarkea 1990-luvun lama-Suomessa muutaman tuhannen asukkaan maalaispitäjässä. Kirjoja päällystetään pieteetillä, jotta ne kestäisivät mahdollisimman pitkään. Tehtäviä tehdään vihkoihin tai monisteisiin, jotta uusia työkirjoja ei tarvitse ostaa. Opintomatkat rajoittuvat kävely- ja pyöräilymatkan päähän, jotta vältytään kalliilta kuljetuksilta.

1990-luvun koululainen ei osannut kaivata erilaista kouluarkea. Tuskin osaa tämän päivän koululainenkaan. Oppilailla ei ole vertailukohtaa vuosiin, jolloin oli paremmin varaa materiaaleihin ja menoihin. Heidän mielikuvansa puutteista syntyy aikuisten puheiden perusteella.

Ajanmukaiset oppi- ja opetusvälineet ovat tietenkin tärkeitä, mutta oppilaalle tärkeintä ovat opettajat ja itse opetus. Jyväskylässä paikallinen opettajankoulutuslaitos takaa ammattilaisten riittävyyden ja he puolestaan opetukseen korkean osaamistason.

Opetuksen tasoon luokassa vaikuttaa kuitenkin se, kuinka paljon opettaja voi keskittyä itse opetukseen. Aikaa kuluu lisääntyneeseen tuen tarpeeseen ja työrauhan ylläpitoon.

Työrauhaa ja oppimista voi kodeissa tukea esimerkiksi pitämällä kuria. Aikaa säästyy opetukseen, kun sovittuja sääntöjä ei tarvitse neuvotella joka päivä uudelleen.