Huh hellettä, mikä seksihellekesä meillä on takana. Sieltä se syksy saapuu kuitenkin. Ensimmäinen syksyn merkki on niin lähellä. Koulut alkavat!
Muistakaa se maltti liikenteessä huomenna. Hävettää myöntää, että itse olen se Pahis-Mutsi, joka törttöili liikenteessä nuorimman lapseni ensimmäisenä kouluaamuna. Aamulla tuli kauhea kiire. Otin auton alleni. Kirimme lupaavasti aikataulua kiinni, kun ihmettelin, että mitä hittoa, tiellähän seisoo ihminen? Viittoo kädellään tien sivuun. Kappas, poliisi!
Ikkuna auki ja selitys virkavallalle, että nyt on kuule kauhee kiire viedä lasta kouluun. Eka päivä. Eka luokka. Ollaan myöhässä. Nimenomaan ja siksi Rouva kuulemma voi ajaa auton tuonne sivumpaan. Sitten maijaan hakemaan sakkolappua. Yritin selittää, että jos tulisin hakemaan sen, kun olen ensin vienyt lapsen kouluun? Olisi paremmin aikaa. Ei Rouva, se on nyt, tuli vastaus.
Auto tien sivuun. Huikkasin lapselle takapenkille, että äiti käy vähän tuolla poliisiautossa. Odota täällä, ei mitään hätää. Äiti pääsee kyllä sieltä pois. Juoksin täysiä tunnustamaan rikokseni. Kiltisti kerroin kuka olen. En vastustele mitään. Kyllä, ymmärrän ja häpeän, että olen tehnyt väärin. Koskaan ei ole ollut niin kiirettä saada sakkolappua käteen.
Koskaan ei ole ollut niin kiirettä saada sakkolappua käteen.
Koulun parkkikselta juoksimme lapsen kanssa kohti jonoa. Reppu vaan heilui selässä. Muut ekaluokkalaiset odottivat jännittyneinä luokkaan pääsyä. Vanhemmat seisoivat siinä ympärillä rauhallisina. Minä puuskutin hikisenä ja työnsin poikani jonon jatkoksi. Olimme ehtineet! Peruskoulu sai alkaa.
Koulun aloitus on jännittävää aikaa. Millainen ope tulee? Saako kavereita? Oppiiko kaiken mitä pitää. Saako tukea ja apua oppimisessa? Tuleeko yhteenkuuluvuutta vai kiusaamista?
Meidän aikuisten myönteinen suhtautuminen kouluun, opettajiin ja koko järjestelmään heijastuu lapsiin. Olisi muistettava, että koulu ei ole samanlainen kuin meidän nuoruudessa. Ja Wilma-järjestelmä on nykyaikaa, ei kirosana. Reissuvihkot olivat.
Minun lapseni kuluttavat penkkejä yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, ammattioppilaitoksessa ja peruskoulussa. Muistutan heitä, että opiskeluaikana saa ja täytyy kokeilla uusia asioita. Mokailla myös. Miettiä, mitä haluaa isona tehdä. Olla ahkera. Löytää myös levon sekä opiskelijabileiden tärkeyden ja balanssin.
Onneksi opiskella voi koko elämän. Niin pitkälle tai lyhyelle, kun haluaa. Ja Juicen sanoin, muistaa: ”Se on yhteistä pomossa ja rengissä. Ne ei elämästä selviä hengissä. Eikä kenenkään toisen kengissä, voi elämästä selvitä hengissä.”
Joten kannattaa kulkea omilla kengillä omaa koulutietään. Ja nauttia matkasta.
Kirjoittaja on maailmaa ihmettelevä kaunis, riehakas ja onnellinen aikuinen nainen.