Tein lähes viisitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran uniapneatestin, jonka tuomiona oli lievä uniapnea, jota ei välttämättä tarvitse hoitaa. Tosin lisäyksellä: ”sosiaalisten haittojen vuoksi hoito voi olla kannattavaa”.
Olen koko ikäni kuorsannut, ja usein sellaisella äänenvoimakkuudella, että pyydän jälkikäteen anteeksi kavereilta, tuntemattomilta, kanssani matkustaneilta työkavereilta ja vaikkapa viereisessä hotellihuoneessa nukkumista yrittäneeltä ulkomaalaiselta kollegaltani.
Uniapnean aiheuttamaa väsymystä tai pääkipua en ole havainnut. Toisaalta en ole kärsinyt nukahtamisongelmistakaan, sillä olen onnistunut nukahtamaan halutessani omituisissa paikoissa ja tilanteissa, kuten Tanssisali Lutakon lavan edessä sijainneella kovalla penkillä nuorisolaisbändin tehdessä samaan aikaan soundcheckiä.
Vaimoni ei pystynyt nukkumaan, koska hän luuli, etten hengitä lainkaan.
Tänä keväänä nukahdin juurihoidon aikana. Asiasta sosiaalisessa mediassa mainittuani tämä ei ilmeisesti olekaan harvinaista, ainakaan minun tuttavapiirissäni.
Päädyin hakemaan ja saamaan sairaala Novasta tänä vuonna viimein uniapneatestilaitteet ja tuomio oli lievän sijaan ”vaikea”. Hengityskatkoksia havaittiin aivan tarpeeksi. Onhan katkoksista toki huomauttaneet sekä edellinen että nykyinen vaimo, mutta jostain syystä olen jarruttanut testeihin hakeutumista.
Kiitos suomalaisen terveydenhoidon, sain myös CPAP-laitteen käyttööni. Ja ihme ja kumma, ensimmäisenä yönä kuorsaus loppui kuin seinään. Vaimoni ei pystynyt tuona yönä nukkumaan, koska hän luuli, etten hengitä lainkaan. Desibelirajoja rikkovasta kuorsauksestani oli muodostunut vuosien varrella kuin rauhoittavaa valkoista kohinaa, jonka loppuminen aiheutti vaimoparalleni hämmennystä.
CPAP-laitteita hakiessani ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ”johonkin tutkimukseen”. Nyt olen koekaniinina Filhan, Jyväskylän yliopiston, Hengitysliiton ja Keski-Suomen hyvinvointialueen ELO-tutkimuksessa (Elintavat ja liikkuminen osana uniapnean hoitoa), jossa annetaan motivaatiota elintapojen parantamiseen ja liikkumisen lisäämiseen testeillä, neuvoilla ja vaikkapa ohjatuilla kuntosalikerroilla.
Vaikka minulla on edelleen jonkin verran CPAPin kanssa opettelemista, ovat katkokset vähentyneet aivan minimiin ja nyt huomaan olevani pirteämpi sekä energisempi. Jos laitteen käyttäminen jää esimerkiksi kovan nuhan tai sänkyyn kömpivien lasten vuoksi väliin, tämän useimmiten huomaa seuraavana aamuna vähintäänkin kurkun kuivuutena.
Voin vain suositella uniapneatesteihin hakeutumista. Ja jos haluatte lisää vakuuttelua, kannattaa katsoa mainio Amy Poehlerin ja Jack Blackin keskustelu (Youtubessa Jack Black and Amy Poehler on sleep routines) CPAP-laitteen ihanuudesta. Kolumnin otsikko viittaa tähän videoon.
Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.