Kaksi vuotta sitten elin vallitsevassa epävarmuudessa. Olin tuona keväänä, 2023, vetänyt ikätovereideni kanssa valkolakin päähäni ja kävellyt ulos maalaiskylän lukiosta viimeisen kerran. Tuolloin kaikki tuntui olevan mahdollista. En tiennyt vielä, asuisinko kesän jälkeen Tampereella, Oulussa vai ulkomailla.
Monella toisen asteen koulunsa päättäneellä on juuri nyt samainen tilanne. Yhteishaku on käynnissä, pääsykokeissa käyty ja mahdollisia soveltuvuuskokeita on vielä edessä. Yhteishaku voi tarjota huikeita onnistumisen kokemuksia, mutta se voi olla myös valtava stressinaihe, joka hallitsee elämää.
Kävin täyspäiväisesti töissä, mutta kyttäsin Opintopolkua samalla niin tiiviiseen tahtiin, että siitäkin olisi voinut maksaa tuntipalkkaa. Kävin katsomassa yhteishaun lomaketta joka päivä, siis käytännössä joka kahvitauolla. Neuroottisuuttani ei helpottanut se, että työpaikan muu henkilöstö uteli minulta jatkuvasti potentiaalisesti julkaistuista tuloksista.
Tänä keväänä yhteishakua on uudistettu ja kokeita yhtenäistetty. Uudistus mahdollistaa sen, että useampaan tutkintoon voi hakea samalla koesuorituksella, eikä kevään mittaan tarvitse ravata lukuisissa erilaisissa testauksissa.
Tietääkö kukaan alle parikymppinen aidosti, minkä työpaikan ilmaa haluaa haistella lopun elämäänsä?
Todellisuudessa monet korkeakoulut olivat jo yhtenäistäneet kokeitaan niin, että samalla pääsykokeella pystyi hakemaan samalle alalle ympäri Suomea. Vanhassa mallissa oli paljon varaa yhteistyön lisäämiselle, mutta en näe nykyisen laajuista yhtenäistämispolitiikkaa täysin ongelmattomanakaan.
Yliopiston eri aloille on tänä vuonna yhteensä yhdeksän eri pääsykoetta. Esimerkiksi valintakoe H sisältää siis filosofian, historian, kulttuurien tutkimuksen, taiteiden tutkimuksen ja teologian koulutusalat.
Ihan kätevää jos on sattunut hakemaan viidelle eri alalle ja ne viisi eri alaa sattuvat olemaan nimenomaan nuo edellä mainitut. Todennäköisintä kuitenkin on, että usean eri tutkinnon mahduttaminen samaan 2h 40 min kestävään ihmiskokeeseen vaikuttaa suoraan kysymysten ja vastausten laatuun.
Jännitys ja stressi ei lopu vielä siihen, että suoriutuu pääsykokeisiin ajallaan ja saa annettua siellä itsestään kaiken minkä irtoaa. Sen jälkeen tuloksia saa odotella piinaavan pitkään. Ja kun ne tulokset vihdoin julkaistaan, täytyy vielä punnita, että mitä sitä sitten elämältään oikeasti haluaa.
Todella moni ystävistäni on jättänyt opiskelupaikan vastaanottamatta, jos tarjottu tulevaisuudenkuva ei vastaa juuri omia mieltymyksiä. Syy tähän löytyy yhteishaun järjestelmän tavasta suosia ensikertalaisia hakijoita. Ensikertalaisuutta ei haluta menettää, joten opiskelupaikan vastaanottamista jännitetään. Mutta tietääkö kukaan alle parikymppinen aidosti, minkä työpaikan ilmaa haluaa haistella lopun elämäänsä?
Niinhän siinä sitten kävi että muutin syksyllä Jyväskylään. Siirto ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaani, vaan olin ajatellut pitäväni välivuoden.
Ilman tuota hyppyä uuteen en olisi tutustunut minulle nykyään tärkeisiin ihmisiin, kokenut Keski-Suomen pakkasia tai kirjottaisi tätä nyt. En vielä tiedä mitä haluan tehdä vaikkapa viiden vuoden päästä, mutta juuri tällä hetkellä voin sanoa olevani onnellinen. Muistelen siis lämmöllä tuota ihanan kamalaa vuotta 2023.
Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija ja muumien noidan tyttärentytär.