Jyväskylä on mainettaan parempi kaupunki. Jyväskylä on maamme seitsemänneksi suurin kaupunki. Olemme vuosien saatossa osanneet brändätä kaupunkiamme erilaisin termein. Milloin olemme liikuntapääkaupunki, milloin Suomen Ateena.
Me tarvitsemme kuitenkin selkeän konkreettisen suunnan siitä, mitä haluamme valtion suuntaan itsestämme viestiä.
Jyväskylä ansaitsisi kuulua niin sanottujen kuusikkokuntien joukkoon. Olemme elimellisen tärkeä kaupunki keskellä maata. Kaupunkimme on äärimmäisen nuorekas, monikulttuurinen ja muuttovoittoinen.
Strategiamme mukaisesti meidän on tehtävä töitä sen puolesta, että Jyväskylä olisi tulevaisuudessa kokoaan isompi edunvalvonnassaan. Meillä on useita esimerkiksi liikennepoliittisesti valtakunnallisesti merkittäviä hankkeita – joiden olisi syytä edetä.
Tulevalla valtuustokaudella on asetettava painopisteeksi olla maamme johtava kaupunkikehityksen suunnannäyttäjä. Tämä edellyttää rohkeita investointeja ja visioita tulevaisuuteen. Meidän on pystyttävä parempaan ja oltava kokoamme isompia.
Kirjoittaja on ministerin erityisavustaja, OTM, kunta- ja aluevaaliehdokas (kok.), Jyväskylästä.