Meidän demareiden käsi on tunnetusti toisten taskuilla. Haluamme kerätä veroja hyvin toimeen tulevilta ja tarjota peruspalveluita koko kansalle – myös huono-osaisille ja syrjäseutujen asukkaille. ”Pidetään kaikki mukana” on meidän perusarvomme.
Nykyinen hallitus on nostanut Kela-korvauksia. Tarkoituksena oli, että kansalaiset voisivat halvempien hintojen siivittämänä siirtyä käyttämään yksityisten lääkäriasemien palveluita. Tavoite jäi saavuttamatta, koska lääkäriasemat nostivat hintojaan.
Toisten taskuilla eivät käyneet demarit vaan terveysjätit. Ylen MOT-ohjelman mukaan terveysjättien kädet ovat myös asiakasyritystensä taskuilla liikalaskutuksen muodossa.
Hallitus aikoo jatkaa rahan lapioimista terveysjättien taskuun. Peruspalveluita ei paranneta jakamalla rahaa yrityksille, joiden ensisijaisena tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Esimerkiksi Lääkäriliitto esittää rahoituksen ohjaamista omalääkärimallin kehittämiseen.
Hallituksen Kela-korvauslinja ei takaa alueellisesti riittävän hyviä palveluita esimerkiksi Luhangan, Multian tai Kyyjärven asukkaille. Aluevaaleissa tärkeä kysymys on, keskitämmekö palvelut suuriin keskuksiin vai säilytämmekö peruspalvelut myös haja-asutusalueella. Tästä sinä, äänestäjä, päätät.
Minä kannatan julkisten ja alueellisesti kattavien terveyspalveluiden sekä omalääkärimallin kehittämistä.
Kirjoittaja on kunta- ja aluevaaliehdokas (sd.) Jyväskylästä.