Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys alkoi tänään keskiviikkona ja jatkuu ensi tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13. huhtikuuta.
Kunnissa ratkaistaan, millä tavoin lähivuosina kehitetään peruskoulutusta, varhaiskasvatusta, katujen kunnossapitoa, kulttuuria, elinvoimaa, liikunta- ja kulttuuripalveluita sekä ratkotaan ilmastonmuutokseen sopeutumista. Näin asian kiteyttää Suomen kuntia ja kaupunkeja edustava Kuntaliitto.
Kuntavaaleissa valitaan ihmiset päättämään kaikkein eniten arkeemme vaikuttavista asioista. Siksi onkin nurinkurista, että juuri kuntavaalien äänestysaktiivisuus on ollut matalampi kuin eduskunta- tai presidentinvaaleissa. Neljä vuotta sitten kuntavaalien äänestysaktiivisuus oli 55,1 prosenttia. Hyvinvointialuevaaleissa äänensä antoi vain 47,5 prosenttia äänioikeutetuista.
Näitä päätöksiä tehdään lähinnä Helsingissä, ei lähinnä kuntalaisia.
Kuntaliiton kuntalaistutkimuksessa yli 80 prosenttia vastanneista ilmoitti äänestävänsä tulevissa kuntavaaleissa. Aluevaaleissa äänensä aikoi antaa 60 prosenttia vastanneista. Toivottavasti tutkimus enteilee äänestysaktiivisuuden kasvua. Aikomusprosentti lienee kuitenkin toteumaa suurempi, sillä ihmiset, jotka eivät näe kuntavaaleissa äänestämistä tarpeelliseksi, tuskin osallistuvat kuntia tai päätöksentekoa koskevaan kyselyynkään.
Äänestyspassiivisuudesta moittiminen ei lisää ruuhkia uurnille. Vaalien täytyy tuntua merkityksellisiltä, jotta into äänestää kasvaa. Kuntavaalien alla puhutaan liian paljon valtakunnan politiikkaa ja kritisoidaan esimerkiksi hallituksen päätöksiä. Se puhe on pois niistä aiheista, joista näissä vaaleissa on kyse.
Toki esimerkiksi hallituksen rahoituspolitiikka lisää kiinnostusta politiikkaa kohtaan ja vaikuttaa suoraan kuntiin sekä hyvinvointialueisiin, mutta näitä päätöksiä tehdään lähinnä Helsingissä, ei lähinnä kuntalaisia, jotka ovat näiden vaalien keskiössä.
Kuntalaistutkimuksen mukaan 76 prosenttia vastanneista pitää äänestämistä edelleen tärkeimpänä keinona vaikuttaa oman kunnan asioihin. Samalla vain 21 prosenttia eli joka viides on sitä mieltä, että kunnan päättäjät kuuntelevat kuntalaisten mielipiteitä. Niin ikään vain joka viides kokee, että päätettävistä asioista kerrotaan kuntalaisille riittävän ajoissa.
Juuri nyt eletään hetkiä, jolloin kaikki päättäjät ja sellaisiksi pyrkivät varmasti kuuntelevat. Kannattaa antaa ääni sellaiselle ehdokkaalle, joka muistaa puheet myös vaalien jälkeen.