Kotona on alaikäisiä älypuhelimen käyttäjiä. Kännykkä on hankittu koulutielle. Etenkin ensimmäinen puhelin hankittiin ennen kaikkea vanhempien tarpeeseen: Tuntui turvallisemmalta, että lapsi saa tarvittaessa yhteyden ja lapseen saa tarvittaessa yhteyden. Teknologia auttoi myös varmistamaan, että lapsi on lähtenyt ajoissa kouluun.
Kun lapsi on puhelimen käteensä saanut, pysyy se siinä aika tiukasti. Ruudun takana on kavereita, hauskoja videoita ja koukuttavia pelejä. Luurin viehätys on loputon, ellei aikuinen sitä välillä lopeta.
Luuri luikertelee raajan jatkeeksi automaattisesti.
Onneksi teknologia mahdollistaa myös kännykän käytön rajoittamisen, kun pienen ihmisen itsesääntely ei siihen pysty.
Lasten ruutuaikaa pitää rajoittaa. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikön yhteistyötutkimus osoitti, että runsaampi ruutuaika ja erityisesti mobiililaitteiden käyttö lapsuudesta nuoruuteen heijastuivat runsaampiin stressi- ja masennusoireisiin nuoruudessa.
Vastaavasti runsaampi liikunta ja ohjattuun liikuntaan osallistuminen olivat yhteydessä vähäisempiin stressi- ja masennusoireisiin nuoruudessa. Mielenterveyden kannalta haitallinen yhdistelmä on, jos ruutuaika vie tilaa liikunnalta.
Lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta sanoo, että useiden kansainvälisten, näyttöön perustuvien suositusten mukaan lasten ja nuorten vapaa-ajan ruutuaika tulisi rajoittaa enintään kahteen tuntiin päivässä. Sekin tarkoittaa lähes kuukauden mittaista ruutuaikaa vuodessa.
Itsesääntely ei ole helppoa isommallekaan ihmiselle. Luuri luikertelee raajan jatkeeksi automaattisesti ja huomaamatta. Oma luuri kertoo viikoittain, kuinka paljon muutaman tuuman kokoisen ruudun ääressä on tullut vietettyä aikaa. Viime viikolla havahduin, että määrä on kasvanut. Ja hetken kuluttua havahduin taas sosiaalisesta mediasta, kun tarkoitus oli katsoa tarkemmin, mihin ruutuaika oli kulunut.