Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Jäitä hattuun Jyväskylän päättäjät

Idealismi on hyvä lahja ihmiselle, kuitenkin sitä on käytettävä oikeassa paikassa. Jyväskylä näyttää putoavan kerta toisensa jälkeen liikenteessä ideologisiin kuoppiin. Vuodesta 1975 lähtien kaupungissa asuneena olemme toistuvasti törmänneet kaupungin liikennesuunnittelussa yhden asian ratkaisuihin, joita muutaman vuoden päästä korjataan ja korjataan. Kokonaisvaltainen rakenne puuttuu.

Ensimmäinen susi oli 60-luvun ”Polvisen liikennesuunnitelma” – onneksi sitä ei toteutettu. Rahaa on satsattu ”Länsi-Päijänteen tien” moottoritieratkaisuun – mitä maksoi ja missä käytössä nyt on? Kalevankadun ja Vapaudenkadun risteystä korjattiin kerta toisensa jälkeen ja joka kerta paloi rahaa hukkaan. Ohiajotie 9:n ja 4-teiden väylät tuotiin käytännössä keskustaan, josta aiheutuu vain lisää ongelmia.

Muutaman kymmenen metrin pätkä ”julkista kaistaa” Vapaudenkadun ja Kalevankadun sekä Hannikaisenkadun ja Heikinkadun välissä ei paljon todellisuudessa lämmitä. Kaiken huippu oli Tourulan ramppien suunnittelu Merasimeen – lähes 200 miljoonan rahareikä, joka olisi vain tuonut lisää ongelmia. Järjettömyys!

Suunnittelija ei ole maksaja – maksaja on kaupungin veronmaksaja.

Olen vuodesta 1965 lähtien asunut useaan otteeseen Saksassa, Zürichissä ja Afrikassa. Olin myös yksityisautonkuljettajana Saksassa. Olen kolunnut lähes kaikki Euroopan tiereitit. Tunnen Zürichin liikenteen juuriaan myöten. Samoin tunnen Berliinin, Pariisin ja Lontoon liikennekiemurat. Kilometrejä on tullut lakkariin pian 2 miljoonaa, joten jotakin tiedän autolla liikkumisesta kaupungeissa.

Tourulantien julkisen liikenteen kaistat tuntuvat lähinnä suunnittelijoiden kakunkoristeilta – ei todelliselta liikenteen kokonaisvaltaiselta suunnitelmalta. En todellakaan tiedä, mihin se mahdollinen aikasäästö 30–40 sekuntia käytetään. Sekin on vielä vain teoriaa.

Jos kaupungilla on todella ylimääräistä rahaa puoli miljoonaa, niin se voisi varmasti käyttää tehokkaammin johonkin todella hyödylliseen. Muutaman kymmenen sekunnin säästö on mielestäni todellista unelmahöttöä. Vähän samanlainen päiväuni kuin Turun tunnin juna.

Nyt olisi korkea aika tehdä oikea hyvien asiantuntijoiden laatima kokonaisvaltainen Jyväskylä kaupungin liikennesuunnitelma – osaoptimoinnit käyvät meille kaikille kalliiksi.

Kirjoittaja on jyväskyläläinen.