Levottomina aikoina on syytä varmistaa perusasioiden toimivuus. On turha rakentaa ökyrakennusta, jos perustukset romahtavat. Jyväskylä on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenien kuluessa (oma muistini tässä kohdin ulottuu 1970-luvulle). Varmasti monia asioita on tehty oikein, koska kaupunki kasvaa ja kiinnostaa tänne muuttavia ihmisiä.
Vaikka kaupungin ja hyvinvointialueen toiminnot onkin eriytetty toisistaan, niin tulevalla valtuustokaudella toivoisin valtuutettujen painopisteen olevan talous- ja elinkeinoasioiden ohella – ja erityisesti – jyväskyläläisten hyvinvointiin panostamisessa. Nostan tässä lyhyessä mielipidekirjoituksessa kolme kärkiasiaa.
1) Lukuisat kouluissa ja nuorisotoimessa työskentelevät ammattilaiset tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten hyväksi. Toivoisin, että kaupunki työnantajana voisi jollain tavalla osoittaa konkreettista arvostusta heidän tekemälleen työlle. Lasten hyvinvointia on tuettava nykyistä enemmän. Haluaisin erityistoimia nuorten mielenterveys- ja päihdetyön tukemiseen. Paljon on tehty, mutta onko se riittävästi? En usko.
2) Ikäihmisten määrä kasvaa nopeasti. Tämä on yleisesti tiedossa oleva tosiasia. Nykyhallitus tarjoaa kylmää kyytiä, mutta miten kaupunki paikallisorganisaationa voisi tukea seniorikansalaisten hyvinvointipalveluja? Konkreettisesti vaikkapa tarjoamalla kaikissa osissa laajaa Jyväskylää hyvinvointia tukevia liikuntapaikkoja sekä torjumalla laadukkaasti teiden liukkautta. Kaupungissa on paljon asiantuntijoita: hyödynnetään heidän osaamistaan!
3) Suomea tuntuu vaivaavan näköalattomuus. Jyväskylä voisi todellisten talousongelmien (jotka monin osin ovat aiheutuneet kaupungin toiminnasta riippumatta) ratkaisemisen aikana sopia puoluerajat ylittäen ”Jyväskylän hyvinvointistrategiasta”. Sen avulla Jyväskylän asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä ei pitäisi jättää kiveäkään kääntämättä. Tavoitteena tulisi olla, että arjen hyvinvointi olisi kuntapäättäjien ykkösasia. Olisimme jälleen se Suomen Ateena – pitkän tauon jälkeen.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen kuntavaaliehdokas (kesk.)