Hiihtolomalla moni lähtee jonnekin. Hiihtämään, mummolaan, lämpöön tai risteilylle. Olen käynyt kaikissa noissa. Kivaa on ollut. Yhteistä niissä on, että aina syödään jotain. Melkein sanoisin, että se on pääjuttu näissä reissuissa.
Hiihtoladulle pakataan mukaan termariin kaakaota, iso korvapuusti tai suklaapatukka. Kyllä sen viisi kilometriä jaksaa lykkiä, vaikka lipsuvilla suksilla, kun taukopaikalla odottaa herkut palkintona.
Mummolassa ruokapöydät notkuvat aina. Ruokia taiotaan esiin sellaista vauhtia, että ei ehdi kunnolla ruokalevolta nousta, kun uusi kierros alkaa. Päässä vain soi Sielun Veljien biisi. “Mul on aina nälkä. Mul on koko ajan jano. Mul on aina kiire. Sillä aikaa on vähän. Mun on mentävä taas. Vaikka just äsken tulin tähän..”
Lämmössä, eri puolilla maailmaa ovat eksoottiset ruokakulttuurit odottamassa. Moni päätyy silti löytämään monikansallisia riistofirmoja ja nauttimaan tuttuuden tunteesta. Lomalla voi helppous voittaa periaatteet.
Ulkomailla ruokakaupoissa luuhaaminen on hauskaa. Tutkia pakkauksia, että mitähän tämäkin on? Yllätyksiä tulee vastaan.
Olen tuonutkin tuliaiseksi makumuistoja, jotka yllättäen löytyvät myös kodin lähikaupasta.
Olen tuonutkin tuliaiseksi makumuistoja, jotka yllättäen löytyvät myös kodin lähikaupasta. Voi tätä pikkuruista maailmaa, äimistellyt siihen. Lahjan saaja halasi vain, että kiitos tällaisesta “uutuudesta”. Ajatus tärkein?
Ruotsin ja Tallinnan risteilyt ovat kuuluisia buffet-ruokailuista. Saa syödä. Rauhassa. Silloin ei saa ärsyyntyä muista risteilijöistä, joiden kanssa lautanen ojossa kilpailet tarjoilun saatavuudesta.
Kerran aloitin ruokailun jälkiruoista. Suklaakakut huusivat nimeäni niin kovasti. Ja jono oli lyhyempi.
Aikuisuuden parhaita puolia on tehdä omia sääntöjä ja rikkoa ne, jos pystyy perustelemaan itselleen kaiken ja vielä elämään niiden päätösten kanssa, ilman omantunnon kolkutusta.
Ruokamuistoille olennaista ovat tuotepakkaukset. Vuosienkin jälkeen muistaa jonkun logon tai sloganin eri tuotteista. Nostalgiaryöppy tulee.
Nykyään katson pakkauksia lempeästi ja haastavasti. Muistan kuinka anoppi aikoinaan aukoi paketit miten sattui. Nuorena miniänä pyörittelin silmiäni. Ettei repäisyviivaa sitten käyttänyt.
Nyt saksin, revin, puhkon paketteja kuin anoppini konsanaan. Manaan itsekseni, ei ole mitään ohjeita. Huomatakseni. Oli siinä.
Paras oli tuote, jossa luki: Revi tästä. Ihan kuin olisi näyttänyt mulle kieltä. Laskin lukulasit pöydälle. Nauroin ja revin.
Jos niin sanotut mukavuuskilot tuntuvat lanteilla epämukavuutena, parhaalla ystävälläni oli neuvo tähänkin. Hanki äkkiä toksinen parisuhde. Ja eroa. Tämä takaa, että ehdit pudottamaan ainakin viisi kiloa ennen kesää.
Kunpa se tulisi nopeasti. Se kesä meinaan!
Kirjoittaja on maailmaa ihmettelevä kaunis, riehakas ja onnellinen aikuinen nainen.