Beavis & Butthead -animaatiosarjan luoja Mike Judge on onnistunut monissa muissakin sarjoissaan ja elokuvissaan erinomaisesti, mainittakoon vaikkapa IT-alalle irvaileva Silicon Valley -sarja, Office Space -elokuva (Konttorirotat), King of the Hill -animaatiosarja (Kukkulan kuningas) ja Idiocracy-elokuva (Idioluutio).
Viimeksi mainittu ilmestyi vuonna 2006. Idiocracy oli ilmestyessään varsin riemastuttava satiiri, mutta lähes 20 vuoden aikana se on vaikuttanut entistä enemmän ennustukselta. Urban Dictionary -verkkosivuston mukaan kyseessä on ”elokuva, joka oli alun perin komedia, mutta josta tuli dokumenttielokuva.”
Elokuva alkaa jotakuinkin seuraavasti: Yhdysvaltain armeijan kirjastonhoitaja Joe (Luke Wilson) huomataan armeijan keskiverroimmaksi yksilöksi ja tämän vuoksi hänet sopivimpana koekaniinina syväjäädytetään armeijan salaisen hankkeen turvin. Kun Joe herää tulevaisuudessa, on yhteiskunnan älykkyysosamäärä laskenut roimasti.
Jopa tiedot HIV:stä on poistettu Yhdysvaltain tautikeskuksen sivuilta.
Hyvin koulutetut ja älykkäät ovat jo paenneet Yhdysvalloista, huomattuaan olleensa vähemmistöä. Maan suosituin tv-ohjelma Ow, My Balls! sisältää klippejä, joissa miesten haarovälit kokevat kovia (myönnän punastellen itse katsovani joskus Fail Army -tv-ohjelmaa, jossa esitellään hauskoja kaatumisia).
Myöhemmin Joe joutuu vankilaan, muun muassa naisellisen ulosantinsa vuoksi. Erikoisten sattumusten kautta hän joutuu sisäministeriksi päästyään presidentti Dwayne Elizondo Mountain Dew Herbert Camachon (Terry Crews) suosioon. Camachon hahmo on yliampuva, mutta asenteeltaan pelottavan lähellä Yhdysvaltain nykyistä presidenttiparia, Trumpia ja Muskia. Presidentti muun muassa ampuu kiväärillä ilmaan saadakseen edustajainhuoneen huomion.
Ja mitä tapahtuu oikeassa elämässä vuonna 2025: Elon Musk huitoo natsitervehdyksiä Trumpin virkaanastujaisissa, Yhdysvalloissa poistetaan virallisilta verkkosivuilta mainintoja ilmastonmuutoksesta ja LGBTQ+-terveystiedoista, Whitehouse.gov -verkkosivuilta ovat kadonneet maininnat muun muassa sanoista “”lesbo”, ”biseksuaali”, ”homo”, ”transsukupuolinen” ja ”seksuaalinen suuntautuminen”. Jopa tiedot HIV:stä on poistettu Yhdysvaltain tautikeskuksen sivuilta. Samaan aikaan Suomessa toivotaan Ylen lakkauttamista.
Idiocracy on varsin hauska elokuva ja toivotaan, että se on sitä myös tulevaisuudessakin. Se on meistä itsestämme kiinni.
Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.