Käänny koilliseen. Tämä on poikkeuksetta ensimmäinen ohje, jonka navigaattori antaa, kun lähden autolla liikkeelle. Miten voin tietää juuri sillä hetkellä, missä on edes pääilmansuunnat. Tutussa paikassa tiedän, mutta kun olen aikani ajellut vaikkapa Tampereen keskustassa tai yritän selvitä kunnialla Helsinki-Vantaan lentokentälle, en tosiaankaan tiedä ilmansuuntia.
Joskus tuntuu, että pitäisi olla Jukolan viestin voittajajoukkueen suunnistustaidot, että ymmärtää mitä navigaattori yrittää neuvoa. Mistä kukaan on edes saanut idean, että kerrotaanpa autoilijalle ensin ilmansuunta.
Navigaattori voi luetella matkan edetessä monia teiden numeroita, joita pitäisi seurata liikennemerkeistä. Ymmärrän, että tiet on numeroitu, mutta kun pitää arpoa kolmesta eri suunnasta liittymien välissä, että mikä numero on omani, sillä hetkellä saattaa tulla tuskan huokaisu. Ehdin jo unohtaa hätäpäissäni mikä numero se oli ja seuraavaksi alan kiljua, että minne menen. Ihan sama, kuuleeko kukaan autossa tätä parkaisua, huudan silti.
Pahimpia ovat liittymien siirtymiset ja kaistan vaihdot, kun laite sanoo ne liian myöhään. Varsinkin eteläisessä Suomessa ajetaan sen verran lujempaa kuin Keski-Suomessa, että jos ohje tulee liian myöhään, se tulee todellakin liian myöhään. Seuraavaksi pitää miettiä, että missä pääsen kääntymään takaisin tai onko jokin uusi reitti tarjolla.
Kun laite sanoo ”Olet perillä, kohde on oikealla”, pysäytän auton juuri siihen.
En osaa seurata sujuvasti yhtä aikaa navigaattorin kuvaa ja kuunnella ohjeita. Eli menen eteenpäin pääasiassa puhutuilla ohjeilla. Ja se saattaa aiheuttaa myös sen, että kun laite sanoo ”Olet perillä, kohde on oikealla”, pysäytän auton juuri siihen. Oikea kohde saattaa olla seuraavan rakennuksen kohdalla ja minä soitan ihan väärän talon ovikelloa, koska kaikkia taloja ei ole numeroitu. Mutta kun navigaattori neuvoi tulemaan tähän, niin minähän uskon sitä.
Joskus navigaattori nappaa myös puheeni ja alkaa neuvoa sen mukaan. Kerran kysyin Tampereella ennen auton käynnistystä kanssamatkustajalta ”Missähän päin on Pyynikin näkötorni?” Navigaattori tarjosi nopeasti suuntaa koilliseen ja reittiä kohteeseen. Aikamoisen naurun jälkeen lähdimmekin Pyynikille munkkikahville.
Pari kertaa on ollut tilanne, kun tuskailen ilmeisen kuuluvasti jotain osoitetta, että laite vastaa ”En ymmärrä kysymystä”.
Ennen navigaattoreita olen ajanut satoja työkeikkoja maaseudulla. Työskennellessäni Korpilahti-lehdessä ja kaupunkilehti Vekkarissa Jämsässä sain ajo-ohjeet puhelimessa. Merkkasin tarkkaan kilometrit muistiinpanoihin eli kuinka paljon pitää esimerkiksi ajaa tietyn risteyksen jälkeen.
Haastavimmat olivat savolaistyyliset ohjeet, joissa sanottiin ensi tien nimi ja seuraavaksi älä käänny siitä, vaan aja eteenpäin vielä kaksi kilometriä. Ehdin kirjoittaa jo uuden tien nimen ja sitten perään ”Ei tuonne”.
Postilaatikot olivat varma koordinaattori ja talojen värit myös. Ilman navigaattoria tuli usein epäusko, että olenko ajanut jo risteyksen ohi, kun tietä vaan riitti metsän keskellä. Opin aika pian, että kannattaa katsoa matkamittaria ja laskea nopeasti, että mikä luvun pitää olla esimerkiksi, kun tulee seuraava risteys. Se rauhoitti paljon ajajan mieltä.
Kirjoittaja on Suur-Jyväskylän Lehden toimittaja.