Monessa kodissa palataan torstaina pitkän kesän jälkeen arkeen, kun koulut alkavat. Valtaosa koululaisista siirtyy seuraavalle vuosiluokalle, mutta joukossa on myös monenlaisia aloittelijoita.
Pienimmät aloittelijat lähtevät esikouluun ja hieman vanhemmat ensimmäiselle luokalle. Yksi ikäluokka aloittaa yläkoulussa ja toinen toisella asteella. Pitkä rivi aloittelijoita on myös korkeakouluissa eivätkä kaikki opettajatkaan ole konkareita.
Kaikille koulu- ja opiskelumaailmassa yhteistä on kuitenkin uuden oppiminen. Ja opettaminen.
Oppiaineiden sisältöjen lisäksi lapset oppivat koulussa tärkeitä taitoja myöhempää elämää varten. Opitaan esimerkiksi toimimaan yhdessä, ystävystymään, kohtaamaan ristiriitoja ja sopimaan riitoja. Koulussa noudatetaan sääntöjä, käsitellään pettymyksiä ja iloitaan onnistumisista.
Reittaa mun outfit one by one.
Välitunneilla opitaan tuotemerkkejä. Lapset ja nuoret ovat entistä merkki- ja bränditietoisempia. Ikätoverit kiinnittävät huomiota, millaisella polkupyörällä, minkä valmistajan vaatteissa ja minkä brändin kengissä luokkalaiset liikkuvat.
”Reittaa mun outfit one by one”, kuulin yläkoululaisen kollin sanovan kaverilleen. Tällä kertaa tarkoitus oli arvioida klopin asun hinta vaatekappale kerrallaan. Summat olivat tiedossa sukkia myöten.
Elämä opettaa, että on aivan sama, minkä merkkisessä tai hintaisessa repussa oppikirjat kulkevat ja koskeeko oppituntien käyttökielto Applen, Googlen vai jonkin muun käyttöjärjestelmällä varustettua puhelinta. Kouluikäisillä oppiminen on kesken, joten heille merkeillä on vielä merkitystä.
Me vanhemmat voisimme muistuttaa, että merkkitietoisuudessa ei ole mitään vikaa, mutta metsään mennään, jos alkaa arvottaa muita ihmisiä esimerkiksi heidän käyttämiensä vaatteiden tai niiden hinnan perusteella.
Osaltaan merkkitietoisuudesta saadaan kiittää sosiaalisen median vaikuttajia, joilla voi olla esimerkiksi kaupallisia yhteistöitä käyttämiensä merkkien kanssa.
Koulun jo kartuttavien elämäntaitojen kaveriksi sopivatkin hyvin lähdekriittisyys ja medianlukutaito.
Kalliiden tuotemerkkien ihannointi kasvattaa turhaan paineita päästä piireihin prameilla pukimilla. Onneksi trendinä tuntuu olevan myös halvempien, esimerkiksi kauppojen omien merkkien suosion kasvaminen.