Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Tuulivoiman hyväksyttävyys koetuksella

Suomessa on meneillään energiasiirtymä, ja etenkin tuulivoimahankkeiden määrä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti. Tuulivoimarakentaminen on kuitenkin toistaiseksi edennyt hankevetoisesti ja sattumanvaraisesti lähes vailla poliittista ohjausta, mikä on johtanut eräänlaiseen tuulivoimarakentamisen villiin länteen.

Yksittäisen kylän ympäristöön saattaa kasautua yhtä aikaa useita suuria hankkeita, joista jokainen etenee omassa kaavoitus- ja luvitusprosessissaan. Ihmiset ovat alueellisesti epätasa-arvoisessa asemassa, kun kokonaisvaltaista ja ennakoivaa suunnittelua tuulivoima-alueiden sijoittamiselle ei ole.

Kiihtyneestä vauhdista kärsii myös ympäristövaikutusten arvioinnin laatu. Itä-Suomen yliopiston tuoreen selvityksen mukaan muun muassa näiden syiden vuoksi tuulivoiman hyväksyttävyys on heikentynyt.

Mitään energiantuotantomuotoa ei voida pitää ympäristöystävällisenä.

Mediassa kerrotaan tuulivoimakonflikteista usein samalla kaavalla: sen sijaan, että pohdittaisiin hyväksyttävyyden puutteen taustasyitä, tarkasteluun nostetaan jonkin hankkeen vastustajat. Tällöin paikallisen hyväksynnän puute kuvastuu suurelle yleisölle niin sanotun nimby-ilmiön kautta: vastustus kehystetään itsekkäänä ei minun takapihalleni -ajatteluna.

Nimby-ilmiö on kuitenkin edellä mainitussa selvityksessä todettu riittämättömäksi selitysmalliksi kuvaamaan tuulivoiman vastustusta. Yhteiskuntatieteilijät eivät muutenkaan suosi nimby-termin käyttöä.

Paljon enemmän huomiota pitäisikin kiinnittää yhtiöiden, kuntien ja viranomaisten toimintatapohin eli siihen, miten hankkeita toteutetaan. Miksi prosessit johtavat niin usein epäoikeudenmukaisuuden, ennakoimattomuuden ja hallitsemattomuuden kokemuksiin, jopa kuntien päätöksentekoa koskevan luottamuksen rapautumiseen?

Tuulivoimatuotantoa pidetään automaattisesti vihreänä, mikä näkyy muun muassa viranomaisten viestinnässä ja julkisessa keskustelussa. Tuulivoiman ympäristöystävällisyys riippuu kuitenkin täysin sen sijoituspaikasta. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto kannattaa tuulivoimaa, mutta ei suosittele sen rakentamista muun muassa linnustonsuojelun kannalta tärkeille alueille tai niiden läheisyyteen.

Tuulivoimaloiden haitallisista vaikutuksista lajistoon karttuu jatkuvasti uutta tutkimusta, jota ei nykyisen sääntelyn puitteissa oteta riittävästi huomioon. Jos ilmastonmuutosta yritetään hillitä rakentamalla uusiutuvaa energiaa vailla kunnollista sääntelyä ja koordinointia, pahennetaan samalla monimuotoisuuskatoa.

Oikeastaan mitään energiantuotantomuotoa ei voi pitää varsinaisesti ympäristöystävällisenä, sillä kaikilla niillä on haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Harkitusti sijoitettu tuulivoima voi toki olla selvästi haitattomampi vaihtoehto kuin moni muu, mutta ainoa aidosti ympäristöystävällinen energiatoimi olisi kokonaisenergiankulutuksen vähentäminen. Mutta siihen ei talouskasvupakkoinen kulutuskulttuuri taivu.

Kirjoittaja on oikeustieteen maisteri, eräopas ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.