Vantaan viimeviikkoinen kouluampuminen nosti esiin monta kysymystä. Yksi on se, miten päädytään tilanteeseen, jossa 12-vuotiaalla on niin paha olla, että hän tarttuu aseeseen.
Hänellä ei saisi olla niin paha olo, ampumisen ei pitäisi tulla edes mieleen, eikä hänellä saisi olla mahdollisuutta päästä käsiksi aseeseen.
Mutta oli, tuli ja sai.
Seurauksena on pelkästään uhreja: kuollut kuudesluokkalainen ja hänen perheensä, pahoin loukkaantuneet luokkatoverit ja heidän läheisensä, koko kuudes luokka ja opettaja, muu koulun väki sekä ampuja ja hänen perheensä.
Erityisen vaikeaa kiusaamiseen on puuttua, jos se pysyy piilossa.
Kouluampumisen motiiviksi on kerrottu kiusaaminen. Kiusaaminen on noussut keskustelunaiheeksi myös aiempien kouluampumisten jälkeen.
Kiusatuksi tuleminen ei oikeuta väkivaltaan. Syyn selviäminen auttaa kuitenkin kohdistamaan huomiota kiusaamisen vastaiseen työhön, jotta vastaavaa ei tapahtuisi. Kenenkään koululaisen ei pitäisi joutua pelkäämään kouluun menoa. Ei hengenvaaran eikä henkisen väkivallan vuoksi.
Kiusaamiseen on yleensä vaikea puuttua siten, että kiusaaminen loppuisi. Kiusaamistilanteisiin voi ja pitää puuttua heti, mutta yksittäinen puuttuminen ei välttämättä lopeta kiusaamista.
Erityisen vaikeaa kiusaamiseen on puuttua, jos se pysyy piilossa. Piilossa kiusaaminen pysyy usein siksi, että siihen puuttumisen pelätään vain pahentavan tilannetta.
Sen eteen pitää ja voi tehdä työtä, että kun nuori puhuu kiusaamisesta, asia otetaan aina vakavasti ja kuunnellaan hänen toiveitaan asiaan puuttumisesta.
Kiusaaminen on kouluissa ikuisuusongelma. Internetin ja sosiaalisen median ansiosta se ei rajoitu enää vain kouluaikoihin, vaan tulee taskussa, repussa ja laukussa kotiin.
Ongelmaa ja sen ratkaisuyrityksiä ei pidä jättää yksin koulujen vastuulle, vaan myös kodeissa on pysähtymisen paikka. Täytyisi yhdessä rakentaa kulttuuri, jossa kiusaamisesta on helpompi kertoa ja siihen on enemmän keinoja puuttua.
Pelote on päivän sana. Tässä tapauksessa sen ei tarvitse tarkoittaa väkivaltaa tai sen uhkaa, vaan esimerkiksi tiukempia rajoja koulussa ja kotona. Ja kun omat keinot loppuvat, pitäisi tietää, mistä voi pyytää apua.