Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Valinnaisaineet avasivat koululaiselle valintojen ihmeellisen maailman

Olimme Jyväskylässä Halssilan koulussa Suomessa ensimmäisten joukossa, jotka pääsivät mukaan peruskoulun opetusohjelmaan. Oppikirjamme olivat osittain haisevia kopionippuja, sillä samalla uudistettiin myös oppikirjoja, ja niitä ei ollut saatu vielä kansien väliin.

Yksi suurimmista muutoksista oli jako ala- ja yläasteeseen. Ja mikä ihmeellisintä, yläasteelle mennessä sai valita valinnaisaineita. Se avasi kuudesluokkalaiselle maailman, jossa nuori koululainenkin sai tehdä omia valintoja. Sain valita aineita, joista olin kiinnostunut ja joita halusin oppia.

Muistan äitini olleen monissa vanhempainilloissa, jotka nekin olivat 1970-luvun alkupuolella uusinta uutta. Siellä äidilleni esiteltiin valinnaisaineita ja niiden valintaa eri vuosille, ja yhtään mollaamatta äitiäni taisin ymmärtää niistä enemmän kuin hän. Sen verran iso uudistus oli kyseessä kansakoulun jälkeen.

Seuraava uudistus oli opinto-ohjaus, joka tuli oppiaineeksi yläasteella. Aloimme käymään myös opinto-ohjaajan luona keskustelemassa tulevaisuudestamme. 9-luokalla varsinkin siitä, lähteekö lukioon vai ammattikouluun. Ratkaisu oli silloin todella iso, sillä 1970-luvun alkupuolella nuori päätti siinä hyvin pitkälle tulevaisuudestaan.

Jos menit ammattikouluun, jouduit unohtamaan kokonaan yliopisto-opinnot. Saatettiin ajatella myös niin mustavalkoisesti ja julmasti, että fiksut menivät lukioon ja tyhmemmät amikseen.

Nykyhallituksen esitys aikuiskoulutustuen poistamisesta on tähän ajatusmalliin peilaten käsittämätön.

Silloin mentiin usein varmuuden vuoksi lukioon, sillä 15-vuotiaana ei kovinkaan moni tiedä mihin ammattiin haluaa tähdätä. Vaikka lukio oli 1970-luvullakin ylioppilaskirjoituksiin ja mahdollisimman hyviin arvosanoihin tähtäävää, oli se kuitenkin monilta osin hyvin erilaista kuin nykyinen lukio-opiskelu. Se oli vähän sellainen välivaihe, jossa oli aikaa miettiä mitä aikoo tehdä seuraavaksi. Saimme ottaa lukion huomattavasti rennommin kuin nykyiset lukiolaiset.

Muistan käyneeni ensimmäisen vuoden alkaessa Viitaniemen lukion rehtorin kanssa keskustelun siitä, voinko valita valinnaisaineiksi musiikin ja kuvaamataidon. Rehtori oli sitä mieltä, että ei näin voi tehdä, ja että minun pitää ottaa jomman kumman tilalle vaikkapa kemia. Selvitin hänelle, ettei se onnistu, sillä en ole yhtään kiinnostunut kemiasta, ja haluan opiskella musiikkia ja kuvaamataitoa. Rehtori antoi periksi mahdottoman kohdatessaan.

Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen 1970-luvulla varsinkin moni nuori nainen meni puoleksi vuodeksi talouskouluun, sillä se oli monessa oppilaitoksessa edellytys opiskelemaan pääsylle. Niin tein minäkin, kun haaveilin lastenhoitajan urasta. No sen haaveen pudotti haavelistalta lukion päättötodistuksessa ollut matematiikan viitonen.

Kuulin myöhemmin työvoimatoimistossa ammatinvalintatestiä tehdessäni, että vaikka muut numeroni (liikunta, musiikki ja kuvaamataito ysejä tai kymppejä) puolsivat alan opintoja, matematiikan numero torppasi pyrkimykseni. Ei mitään asiaa sille alalle.

Pikkuhiljaa maailma muuttui ja ammattikoulu ei ollut enää umpikuja jatko-opinnoille. Ammattikorkeakoulut ja erilaiset opistot tarjosivat myös uusia mahdollisuuksia opiskella.

Jos 1970-luvulla oli kaksi tietä, nyt on opiskelumahdollisuuksien kartta kuin viuhka. Tuntuu, että kaikki on oppia hakeville mahdollista.

Jo vuosia on puhuttu elinikäisestä oppimisesta, ja sitä tehdään elämän aikana eri ammattien välillä ja omassa työssä.

Nykyhallituksen esitys aikuiskoulutustuen poistamisesta on tähän ajatusmalliin peilaten käsittämätön. Kenellä on tilillä jemmassa niin paljon rahaa, että opiskelisi vaikkapa vuoden, saati kaksi uutta ammattia omilla varoillaan. Varsinkin nyt, kun monet yritykset kamppailevat talousvaikeuksissa, on hyvin lyhytnäköistä, että työttömäksi jäävien opiskelulle lyödään portit kiinni. Kun opiskelujen valintaviuhka on hyvin laaja, olisi hullua laittaa se nyt kiinni.

Toivon, ettei ole paluuta 1980-luvulle, jolloin sanottiin, että tämä opiskelureitti on nyt sinulta suljettu.

Kirjoittaja on Suur-Jyväskylän Lehden toimittaja.