Olin taannoin palaamassa välilaskun kautta Suomeen ja vietin pitkän yön Qatarissa Dohan lentokentällä. Jonottaessani lentokoneeseen taakseni asettui kaksi Suomeen matkaavaa seniori-ikäistä maanmiestä. Myönnän olleeni hiukan kriittisellä mielellä tunnin yöunien takia. Mutta jos itse olin vähän kireänä, takanani sitä vasta oltiinkin. Hetken keskustelua kuultuani mietin, että jos tälle dialogille jokin otsikko pitäisi laittaa, se olisi ”Väärin tehty”.
Perheenisä, jolla oli sylissä vauva, toisessa kädessä pari kassia ja jaloissa muutama varsin pieni ihminen, oli raadin mielestä ”törppö”. Hän kun ei joutessaan ollut hoksannut kaivaa passia valmiiksi. Arvelin, että huomion oli vienyt esimerkiksi vauvan syöttäminen tuttipullosta, tai yhden lapsen haalarin pukeminen, mutta mitäpä minä näistä tietämään. Törppö hän varmasti oli.
Aloin miettiä kaikkia kohtaamiani ihania, empaattisia ja fiksuja vanhuksia.
Ihmiset, jotka jonottivat koneeseen sisään, olivat miesten mukaan idiootteja, sillä kaikki kyllä pääsevät koneeseen, eikä yhtään aikaisemmin pääse, vaikka kuinka jonossa seisoisi. Tästä huolimatta miehet seisoivat toki itse jonossa. Mutta se on tietysti ihan eri asia.
Sitten yhden lapsiperheen kuopus parahti itkuun. Toinen kriitikoista tiesi kertoa, että kyse on kiukuttelusta, joka juontaa yksinomaan siitä, että lapsi on saanut aina tahtonsa läpi. Olin viettänyt keskellä yötä kahdeksan tuntia tämän ”kiukuttelijan” viereisellä penkillä ja tiesin, että häntä saattoi jonossa itkettää ihan vaikka vaan heikot yöunet, mutta mitäpä minä näistä tietämään. Törpösti kasvatettu oli varmasti hän.
Kun kenttävirkailija kehotti kriitikoita siirtymään tiiviiseen jonoon – kuten oli useaan kertaan pyydetty – miehet murisivat vastaan. Että ”Joo, joo. Johan tässä ollaan jonossa”. Virkailija koitti selittää, että olisi tarve nimenomaan seistä jonossa, ei rinnakkain, sillä miesten takana seisoi kenttäajoneuvo, jonka kyydissä oli lasti huonojalkaisia matkaajia. Ajoneuvo oli odottanut eteenpäin pääsyä jo kunnon tovin. Törppö oli tämäkin virkailija. Varmaan hänkin oli aina saanut tahtonsa läpi ja siksi esitteli tyhmiä toiveita.
Kun keskustelu siirtyi väkivaltaa sisältävään ja vähintäänkin villejä faktoja rönsyilevään selontekoon siitä miten pakolaisia tulisi kohdella, pistin kuulokkeet korviin. Aloin miettiä niitä monia elämäni aikana kohtaamiani oikeasti ihania, empaattisia ja fiksuja vanhuksia. Onneksi he ovat enemmistö ja nämä änkyrät – joita muuten löytyy kyllä ihan joka ikäluokasta – vähemmistö.