Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Kävely, kättely ja meksikolaista ruokaa

Itsenäisyyspäivä ehti vuosien saatossa muodostua itsestään selväksi juhlaksi. Keskustelua käytiin ennen kaikkea Linnan juhlista, sinne kutsutuista ja siellä käyttäytymisestä. Illan aikana usealle kutsuvieraalle esitetty kysymys itsenäisyyden merkityksestä alkoi toistaa itseään.

Viikolle sattuessaan juhlapäivä saattoi väljähtää mukavaksi arkipyhäksi koululaisille ja kahdeksasta neljään -väelle. Vähän samoin on käynyt joillekin kirkollisille pyhille. Niitä vietetään ehkä alkuperäistä merkitystä edes tietämättä.

Kouluissa itsenäisyyspäivää juhlittiin ennen kuuntelemalla veteraaneja. Vuosien vieriessä puhujat vähenivät ja viesti vaimeni. Sanoma ei ole yhtä vakuuttava viikosta toiseen nuorten kanssa arkisista asioista vääntävältä opettajalta kuin sodan oikeasti kokeneelta iäkkäältä itseltään kuultuna.

Lähtisinkö sotaan, jos sellainen tulisi tänne?

Järjestöillä ja lähempänä sotaa eläneillä oli huoli perinnön säilymisestä. Miten varmistetaan, etteivät nuoret unohtaisi sodan kauhuja tai itsenäisyyden hintaa ja sen merkitystä?

Helmikuussa 2022 sota tuli yhtäkkiä lähelle ja nykyaikaan. Sen aloitti Venäjä, sama naapuri, joka on osapuoli niissä muistoissa, joiden ei haluttu kokonaan unohtuvan.

Tällaista muistutusta ei kukaan halunnut.

Nyt sota on lasten mielissä. Parin viime vuoden aikana alakouluikäiset lapset ovat kyselleet sodista, menneistä ja naapurin nykyisestä. Muun muassa, että lähtisinkö sotaan, jos sellainen tulisi tänne. Kunhan eivät liikaa miettisi.

Itsenäisyyspäivän perinteeksi on muodostunut kävelylenkki, Tuntematon sotilas ja nacho-pelti Linnan juhlien aikana.

Jossain vaiheessa mietitytti, onko kolmetuntisella sotaelokuvalla liian suuri rooli päivän vietossa. Nyt mietityttää enemminkin se, että vuoden 1954 versio on liian hilpeä. Aku Louhimiehen tuoreempi versio ravistelee enemmän.

Sitä en enää muista, miksi ja miten meksikolaistyylisestä ruoasta on tullut itsenäisyyspäivän perinne, mutta lapsille juuri se on mieluisin. Kolmetuntinen sotaelokuva ja lähes yhtä pitkä kättelyn seuraaminen puuduttaa pitkäjänteisemmänkin penskan. Itsenäisyys on kuitenkin iloinen asia.