Terapeuttisessa työssä puheenaiheena on lähes jokaisen asiakkaan kohdalla käsite nimeltä itsetunto. Tavoitteena ja toiveena esitetään itsetunnon kasvamista tai lytätyn itsetunnon rakentumista takaisin entiselleen.
Itsetunto liittyy käsitykseen omasta itsestä. Se liittyy tietoon ja kokemukseen siitä kuka ja millainen olen, mitä osaan ja mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Ikävästi se liittyy myös liian suureen tietoisuuteen siitä, mitä en osaa ja millä tavalla vertailtaessa olen huonompi kuin muut. Rikkonainen itsetunto kärjistyy itsesyytöksiin: Miten voin olla näin tyhmä, ruma tai erilainen? En ole yhtään mitään kenellekään.
Itsetunto rakentuu lapsuudessa, ja perinnöllisesti herkempi lapsi on alttiimpi itsetunnon kolauksille. Omista vanhemmista tai esimerkiksi alakoulun opettajista voi löytyä konkreettisesti se peikko, jonka ääni on jäänyt sisäisenä äänenä muistuttamaan huonommuudestamme.
Lapsuudessa on voinut myös yksinkertaisesti jäädä ilman riittävää huomiota ja kiitosta, tai on ollut kohtuuttomien vaatimusten uuvuttama.
Myöhemmin itsetuntoa on voinut tuhota esimerkiksi narsistinen puoliso tai työpaikkakiusaaminen.
Jos joku häiriintyy erilaisuudesta ja pyrkii muuttamaan muita, se on hänen ongelmansa.
Syiden tiedostaminen voi helpottaa, mutta niiden vatvomiseen juuttuminen ja muiden syyttely ei pidemmän päälle itsetuntoa kohota. Kannattaa keskittyä selviämiseen, korjaavien kokemusten hankkimiseen ja uudenlaisen oman elämän rakentamiseen.
Itsetunto eli omanarvontunto on tietoisuutta omasta arvosta. Siihen auttaa esimerkiksi se, että pohdit mikä juuri sinulle on tärkeää ja millaista elämää haluat elää. Voit miettiä, toteutatko arjessasi sellaisia tekoja, jotka palvelevat sinulle tärkeitä asioita.
Tärkeää voi olla monenlainen juttu aina omasta terveydestä uuden oppimisen haluun, oma vapaa-aika ja itsensä sekä vahvuuksiensa toteuttaminen, ja toisaalta usein myös muiden ihmisten seurasta nauttiminen tai muiden tukeminen ja auttaminen. Näistä teoista pitäisi tulla sellaista oloa, että luotat itseesi ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet.
Yllättävän usein itsetuntoasioita käsitellään sellaisen persoonallisuustyypin kanssa, joka mieluummin ajattelee itsekseen kuin höläyttää mitä tahansa ääneen.
Näiden ihmisten itsetuntoa on elämän varrella nujerrettu tehokkaasti haukkumalla heitä ujoiksi ja kehottamalla reipastumaan – opettajien elämäntehtävä tuntuu vuodesta toiseen olevan herkempien lasten ”tuntiaktiivisuuden” lisääminen ja nöyryyttävät kehotukset ”puhu vaan reippaasti ihan kovalla äänellä, älä ole niin hiljainen”.
Aikuisena nämä samat ihmiset istuvat sitten puhumassa terapeutille siitä, että he eivät hallitse small talkia ja tuntevat kaikin puolin olonsa oudoiksi ja ulkopuolisiksi ryhmissä.
Silloin peliin astuvat itsemyötätunnon harjoitukset: Sinua kohtaan on toimittu väärin. Et ansaitse tuollaista kohtelua. On tervettä olla loukkaantunut, mutta nyt tehtäväsi on jatkaa ylpeästi omana itsenäsi pysymistä. Sinun ei tarvitse muuttua eikä kehittää itseäsi. Ihmisten tavat olla ryhmässä ja kommunikoida ovat erilaisia ja se siitä.
Samoin kuin ihmiset saavat näyttää erilaisilta, viettää eri tavoin päiviään ja ylläpitää omia ihmissuhteitaan ihan miten haluavat.
Jos joku häiriintyy erilaisuudesta ja pyrkii muuttamaan muita omaksi peilikuvakseen, se on hänen ongelmansa.
Kirjoittaja on FM, Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja Dramaston yrittäjä.