Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Vuokralla asuminen on valinta ja pakko

Kokenut vuokranvälittäjä kertoo haastattelussa, että vuokra-asumisen suosio kasvaa. Omistamisen sijaan ollaan valmiimpia maksamaan käytöstä, jolloin asuminen on huolettomampaa, kun mahdolliset myyntihuolet eivät hidasta asunnon vaihtamista eikä arvon alenemista tarvitse miettiä.

Samanlainen ilmiö näkyy automarkkinoilla. Käyttövoimamurroksen keskellä leasing-sopimukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Ennakoitavien kustannusten lisäksi leasingin puolesta puhuu epävarmuus kalliilla akustoilla varustettujen autojen jälleenmyyntiarvosta.

Pitkään vanhoilla dieselautoilla ajaneena ja viime vuosituhannella rakennetussa talossa asuvana ajatus huolettomuudesta ja kustannusten ennakoinnista kieltämättä kiehtoo. Toisaalta, vanhojen kanssa puuhastelu pakottaa ylläpitämään edes auttavia asumisessa ja autoilussa tarvittavia taitoja, kun ei ole huoltoyhtiötä tai huolenpitosopimusta.

Kodin omistusmuoto kertoo lopulta aika vähän ihmisestä.

Edellinen auto esimerkiksi opetti pitämään huolta taloudellisesta puskurista, tutustutti uusiin autokorjaamoyrittäjiin, harjaannutti käyttämään hinaus- ja sijaisautoja, antoi vastinetta vakuutukselle sekä piti huolen siitä, että kilometrejä kertyi vuositasolla selvästi aiempaa vähemmän.

Asuminen puolestaan on treenannut omaa ja perheen kärsivällisyyttä tänäkin syksynä, kun rikkoutuneen valokatkaisijan vuoksi huone on saattanut pysyä viikkojakin pimeänä ennen kuin hinta–laatu-suhteeltaan sopiva sähköasentaja on löytynyt ja ehtinyt käydä tekemässä kolmen minuutin työnsä.

Keittiön vesilukon puhdistus puolestaan palautti arvostusta tiskikonetta kohtaan, kun koneen poistoletkun uudelleenasennus ei onnistunut vaan edellytti uuden hankkimista ja piti koneen hetken käyttökiellossa.

Vuokralla asuminen on yhä useammin valinta, sillä asunnon omistaminen ei ole enää itseisarvo tai tavoiteltava asia kaikille.

Vuokralla asuminen on samalla kuitenkin yhä useammalle pakko, kun asuntojen hinnat ovat korkealla ja lainan saannin ehtoja on kiristetty. Omistusasuntoon on vaikea päästä kiinni ilman säästöjä tai lähipiirin takauksia.

Onneksi asumismuodon leimoista ollaan vähitellen pääsemässä eroon. Kodin omistusmuoto kertoo lopulta aika vähän ihmisestä tai perheestä.