Lapset onnistuvat yllättämään siinä, kuinka he eivät ymmärrä omaa parastaan. Joskus väännetään syömisestä, joskus nukkumisesta ja joskus pukeutumisesta. Esimerkiksi pipo on aina ollut ongelmallinen: joko sitä ei pidetä lainkaan tai silloinkin, kun ei saisi. Viimeisimmät väännöt käytiin takin laittamisesta. Lokakuussa.
Luulin, että arkiaamuista tulee helpompia, kun jälkeläiset kasvavat ulos kurahousuista ja kulkevat itse kouluun.
Tänä syksynä on ärsyttänyt erityisesti vaatteiden katoaminen. Syksyn aikana kateissa on ollut takki, kahdet housut, ensin hanska ja sitten toinen. Viime viikolla hävisivät heijastimet eikä perjantaina löytynyt enää yhtään pipoa.
Mitä pienemmät asiat ärsyttävät, sitä paremmin asiat oikeasti ovat.
Ja ei, en epäile rikoksia enkä syyllistä koulua. Tunnen lapseni.
Kotikadulla tehtävän katutyön kesto on yllättänyt. Hyvä, että korjataan ja kunnostetaan, mutta välillä meinasi usko loppua, kun viikkoja kesken olleella työmaalla ei pitkään aikaan tapahtunut mitään. Viime viikolla kuopassa oli taas kirkkaita takkeja merkiksi, että kohdetta ei ole unohdettu.
Viime viikon lopulla myrsky pääsi yllättämään, kun siitä ei varoitettu uutisissa etukäteen useiden päivien ajan. Maailman myrskyt veivät paikallisilta puhureilta mediatilan. Kuten pitääkin.
Talven tiedän tulevan.
Ehkä eniten viime aikoina on yllättänyt ja ärsyttänyt ihmisten itsevarmuus. Vankkumaton usko siihen, että oma mielipide tai näkemys on oikea ja muut vääriä, voi olla niin vahva, että siihen nojaten uskalletaan kyseenalaistaa jopa tutkimustulokset tai todeksi näytetyt asiat. Esimerkkejä löytyy politiikan, ympäristön ja urheilun ympäriltä. Ja jo ennen syksyäkin.
Kun omasta maailmankatsomuksesta poikkeavat uutiset ja mielipiteet voi todeta puolueellisiksi tai valheellisiksi, ne eivät pakota pohtimaan itse asiaa tai haasta omaa ajatusmaailmaa.
Ärsytyksen määrä taitaa olla lopulta vakio. Sitä aiheuttavat vaihtuvat aiheet sen sijaan ovat hyvä mittari. Mitä pienemmät asiat ärsyttävät, sitä paremmin asiat oikeasti ovat.