Kun valta keskittyy vahvalle johtajalle tai pienelle eliitille, joka tukahduttaa vastarannankiiskien äänet, puhutaan autoritarismista. Esimerkiksi Venäjällä on valloillaan tällainen herranpelko, kun poikkipuoliset puheet johtavat linnatuomioon.
Autoritarismi liitetään usein äärioikeistolaisiin liikkeisiin, mutta se ei ole suoraan yhteydessä tiettyyn poliittiseen ideologiaan. Pelolla johtamisen ilmenemismuodot ovat moninaisia ja sisältävät erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja.
Kaikkia autoritarismin muotoja yhdistää kuitenkin se, että ne tuottavat haasteita demokratialle. Tutkimusten mukaan herranpelkoon taipuvaiset ihmiset kaipaavat yhtenäisyyttä erityisesti vaikeina aikoina. Tämä viittaa siihen, että autoritaristiset ajattelumallit eivät yleensä kykene kohtaamaan monimuotoisuutta.
Tällainen ajattelu nojaa usein jonkinlaiseen kohtalouskoon eli determinismiin, jonka mukaan asiat ovat ennalta määrättyjä. Jos ajattelee geenien määrittävän ihmisen yksilön elämänpolun, kuuluu deterministien joukkoon. Samoin jos uskoo, että pörssikurssit sanelevat valtion kohtalon, on kyse nykyaikaisesta kohtalouskosta.
Kaikkia autoritarismin muotoja yhdistää se, että ne tuottavat haasteita demokratialle.
Journal of Research in Personality -lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystämme tällaisesta kohtalokkaasta herranpelosta. Tutkimus selvitti, kuinka yksilöiden psykologiset piirteet liittyvät filosofisiin uskomuksiin.
Tulokset osoittivat, että usko determinismiin on yhteydessä äärioikeistolaisen autoritarismin omaksumiseen. Tutkimuksessa havaittiin, että ne, jotka uskoivat tulevaisuutensa olevan ennalta määrätty, ilmaisivat auktoriteettiuskon piirteitä ja edustivat vanhoillisia arvoja.
Lisäksi heillä oli taipumuksena pitää yhteiskunnassa ilmenevää ihmisten välistä epätasa-arvoa oikeutettuna. Usko kohtaloon tai geneettiseen perimään näytti siis olevan yhteydessä autoritaarisiin ajattelumalleihin.
Lisäksi tutkimus paljasti, että deterministiset uskomukset liittyvät putkinäköiseen oppien seuraamiseen ja poliittiseen suvaitsemattomuuteen. Ne myös vaikuttavat yhteistyökyvyn heikkenemiseen ja avoimuuden kokemuksen vähentymiseen.
Tulokset viittaavat siihen, että ihmisten maailmankuvat ja psykologiset piirteet ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa.
Huojentavaa kuitenkin on, että jollei jaa tällaista kohtalokasta herranpelkoa, usko muutoksen mahdollisuuksiin elää.
Tämäkään tutkimus tuskin sanelee yksipuolisesti, että kaikki autoritaariset ihmiset marssivat pysyvästi ennalta määrättyjä polkuja. Kohtalokkaasta herranpelosta voi myös pyrkiä vapautumaan, mikä valaa toivoa demokratian säilymisestä.
Kirjoittaja on filosofian vanhempi yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.