Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Ilmainen irtiotto viheliäisistä velkauutisista

Korkojen noususta ja niiden vaikutuksista asuntovelallisille on viikosta toiseen ja kiihtyvään tahtiin tarjolla masentavia uutisia: ”Näin korkopommi iski suomalaisten perhearkeen”, ”Vastike teki käsittämättömän kertaloikan”, ”En ymmärrä, miten kaikilla rahat riittävät”.

Kirkuvat otsikot ahdistavat ennen kaikkea lainanlyhennyspolkunsa alkutaipaleella olevia nuoria kasvavia perheitä, jotka tarvitsevat tilaa, ja erityisesti niitä perheitä, joissa toinen vanhempi on vielä vanhempainvapaalla.

Heille ei kannata puhua säästöistä tai puskurirahoista. Sellaisten kasvattaminen ei nykytilanteessa ole mahdollista. He ammentavat onnensa jostain muusta kuin kuluttamisesta.

Festivaalin perustamisidea on jälleen ajankohtainen.

Velattomiin eivät korkojen nousut juuri vaikuta. Sen sijaan puheet säästämisestä ja puskureiden kasvattamisesta vaikuttavat. Asuntovelattomien, hyvin toimeen tulevien keski-ikäisten, myöhäiskeski-ikäisten ja varakkaiden eläkeläisten säästäminen näkyy nopeasti palveluissa sekä päivittäistavara-, asunto- ja autokaupassa. Sieltä se heijastuu monen työtä tekevän arkeen, kun yritykset vastaavat markkinoiden hiljentymiseen.

Säästöjen ja vähän samanlaisen ilmiön kanssa painii myös Jyväskylän kaupunki, joka yhdessä monen muun kunnan kanssa opettelee arkea ilman sosiaali- ja terveyspalveluita entistä pienemmillä valtionosuuksilla.

Viesti on ollut, ettei säästöjen etsinnässä mikään ole pyhää. Konkretiaakin on kulukuurissa jo nähty, sillä Tourujoen kunnostamisessa ja Harjun stadionin remontissa on otettu aikalisä.

Keski-Suomen Yrittäjät kiirehti viime viikolla vaatimaan, että isojen investointien jäädyttämisen elinvoimavaikutukset selvitetään, ettei omilla toimilla ajeta taloutta syvempään taantumaan.

Aikamoinen kierrepallo haltuun otettavaksi.

Hetken hengähdystauon kasvaviin kustannuksiin ja kriiseihin tuo loppuviikolla järjestettävä kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yö.

Maksuton kaupunkifestivaali perustettiin lama-aikaan 1992, jotta mahdollisimman moni voisi nauttia taiteesta. Reilun kolmekymppisen festivaalin perustamisidea on jälleen ajankohtainen. Taide ja kulttuuri voivat viedä ajatukset hetkeksi pois kriiseistä ja ahdingoista.