Valtaosa ihmisistä pitänee toivottavana, että ihmisillä olisi jonkinlaiset juuret. Modernin yhteiskunnan epäinhimillisyys kuvastuukin raadollisella tavalla siinä, että se on repinyt ihmiset juuriltaan. Juurien hävittäminen voi olla jopa yksi merkittävimmistä modernin ihmisyyden taustalla piilevistä ylisukupolvisista traumoista.
Juuret paikkaan ja sen tarjoamiin elämän perusedellytyksiin ovat elinehto elämäntavalle, joka ei perustu kuluttamiseen. Juuret yhteisöön ja siteet toisiin ihmisiin, keskinäinen avunanto ja hoiva luovat puolestaan turvaa sekä riippumattomuutta kasvottomasta maailmantalouden koneistosta.
Juuret perinteisiin kannattelevat elämän kulkua, käsityksiä omasta paikasta, menneestä ja tulevasta sekä yhteydestä ihmistä laajempaan maailmaan.
Juurtuneet ihmiset sietävätkin kärsiä, koska heidän pitäisi olla jo mennyttä maailmaa.
Kaikki nämä ovat asioita, jotka ovat olleet ihmisyyden ikiaikaisia peruspilareita, ja ne tekevät ihmisestä vastustuskykyisen kulutuskulttuurin riepottelulle.
Mutta mikä on hyvä ihmisyydelle, ei ole välttämättä hyvä kulutuskulttuurille. Siksi moderni kulutusyhteiskunta on johtanut juurten katkomiseen ja kuluttajaihmisen syntyyn. Häntä voidaan helposti ohjata haluamaan ja toteuttamaan halujaan, olivat ne kuinka tarpeettomia ja vahingollisia hyvänsä. Sillä kasvutalousjärjestelmä ei pyörisi, jos ihmiset olisivat juurtuneita ja eivätkä rakentaisi elämäänsä keinotekoisesti luotujen kulutushalujen pohjalle.
Ihminen, joka on juurtunut omaan kotipaikkaansa ja lähiympäristöönsä, voi olla myös kiusallinen jarruttaja talouskasvuksi typistetyn ”kehityksen” näkökulmasta. Hän saattaa äityä vastarintaan monenlaisia talouskasvun edellyttämiä luontoa tuhoavia hankkeita vastaan, ja tulee siinä samassa puolustaneeksi paikallisten ihmisten elämänpiirin lisäksi ihmistä laajempaa luontoa.
Usein paikallisilla ei kuitenkaan ole juuri valtaa vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä, varsinkaan jos vastapuolella on monikansallisia suuryhtiöitä ja lainsäädäntö, joka on viritetty niiden tarpeisiin. Elämänpiirin vähittäinen tuhoutuminen ja vaikutusvallan puuttuminen voivatkin johtaa helposti apaattisuuteen. ”Minkäs sille mahtaa...”
Paikkaan juurtuminen ei olekaan nykymaailmassa helppoa, sillä silloin joutuu altistamaan itsensä jatkuville menetyksille sekä niiden pelolle. Tutuksi tulleet ja omavaraisuutta turvaavat marja- ja sienipaikat saattavat jäädä hakkuiden alle, elämänlaadulle tärkeän luonnonrauhan ja monimuotoisuudelle tärkeän yhtenäisen metsäalueen voi rikkoa tuulivoimahanke tai koko kotipaikka kilometrien säteellä saattaa joutua monikansallisen yhtiön puskeman kaivosprojektin uhkaamaksi. Kaikki tämä, jotta kulutettavaa riittää jatkossakin talouskasvun turvaksi.
Mutta modernin yhteiskunnan näkökulmasta juurtuneet ihmiset, jotka välittävät omasta elinympäristöstään, sietävätkin kärsiä, koska heidän pitäisi olla jo mennyttä maailmaa. Poissa luonnontuholle perustuvaa talouskasvua jarruttamasta.
Kirjoittaja on oikeustieteen maisteri, eräopas ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.