Ilmassa, maassa ja merellä tai pikemminkin täällä sisämaassa vesistöllä on vahvoja keväänmerkkejä. Muuttolinnut palaavat, kuten lukuisissa lauluissa ja runoissa kerrotaan. Hiekka pölisee, ilmanlaatu on heikko ja siitepölykausi tekee tuloaan. Sulaneen lumen alta on paljastunut koiran jätöksiä, josta muuten riittää puhumista ja parranpärinää.
Viime vuosina olemme saaneet kuitenkin uuden keväänmerkin. Merkin, josta riittää puhetta, sellaisen, joka nostaa verenpainetta oikein kunnolla. Sähköpotkulaudat alias skuutit, kuten nuoremmat tapaavat sanoa. Totta kai on myös mopot, moottoripyörät, rullaluistelijat, tämä lista on loputon.
Kevät on hienoa aikaa, mutta samalla niin kovin paljastavaa. Talven pimeyden jälkeen valo tekee tepposet meille ihmisille ja tuo paljon asioita näkyville. Helpoin esimerkki lienee ikkunat. Miksi ne ovat aina niin paskaisia juuri keväisin? Valo paljastaa pölyn ja kodin pintojen lisäksi tekee myös meidät ihmiset näkyviksi.
Täällä pohjolassa talvi on synkkä ja pimeä. Me ihmiset, kuten luontokin, vaivumme horrokseen. Käperrymme pieniksi toukiksi lämpimiin vaateisiin ja kotiloidumme. Odotamme aurinkoa, valoa, lämpöä, jotta voisimme herätä horroksesta ja kesällä lehahtaa lentoon kuin ritariperhonen konsanaan. Tunnistan itsessäni hyvin vahvasti tämän piirteen. Vaikka rakastan talvea, on keväässä aina uuden alun tuntua.
Me ihmiset olemme hassuja. Kesän taittuessa syksyyn ja elohopean laskiessa 12 asteeseen, me kaivamme untsikat esille ja valitamme, kuinka jäätävän kylmä kesän jälkeen on. Käännetään tilanne toisin päin. Keväällä kun mittarilukema ylittää hädin tuskin kymmenen astetta, me kuoriudumme kevätaurinkoon vähissä vaatteissa ja kehräämme kuin kissat kevään ensimmäisissä auringonsäteissä.
Tästä itselleni varma kevään merkki on Jyväsjärven ensimmäinen paidaton juoksija. Siitä, onko se ylipäätään edes soveliasta voisi kirjoittaa vaikka oman kolumnin. Minussa se herättää aina vilpittömän naurun. Kevät on tullut.
Lapsuudessani varmoja kevään merkkejä oli Ounasjoesta lähtevät jäät. Muistan edelleen, miten olin vaikuttunut luonnon voimasta vapauttaa joki jään kylmästä ja lujasta otteesta. Pauhu oli korvia huumaava ja eteenpäin virtaavat jäälautat olivat merkki keväästä ja lähestyvistä synttäreistä. Olen syntynyt toukokuussa, ja varmaan siksi olen lapsesta asti pitänyt keväästä.
Ehkä kevät on meille ihmisille samanlainen muutoksenvoima kuin se on järville ja joille jäiden lähdön aikaan. Mekin sulamme jäästä ja vapaudumme talveen ikeestä, kun aurinko antaa lämpöä ja energiaa siihen. On helppo huomata, miten kanssakulkijat ovat iloisempia, nauru on herkässä ja taloyhtiöiden pihat täyttyvät energisistä puuhastelijoista. Ilma on hiekkapölyn ja siitepölyn lisäksi täynnä odotusta. Odotusta kesästä.
Kevääseen kuuluu myös meille suomalaisille jotain kovin olennaista, kevätväsymys. Tosin meillä ei taida olla edes vuodenaikaa, johon väsymys ei kuuluisi. Kesän jälkeen ollaan väsyneitä lomasta. Sitten edessä on syysväsymys, joka valmistelee meidät kaamosväsymyksen syliin. Pian edessä on kevät ja sen tuoma väsymys.
Tämäkin on itselleni tuttua ja huomaan usein keväällä tuntevani syyllisyyttä ja huonommuudentuntoa, kun en ole niin energinen kuin ehkä pitäisi. Vaikka aurinko paistaa ja energiatasot yleisesti nousevat. Ei se ainakaan itselläni tarkoita sitä, että tekemisen määrä lisääntyisi räjähdysmäisesti.
Kevät sotkee ainakin minun sisäisen kelloni. Kellojensiirto, joka on muuten täyttä hölmöläisten hommaa, aiheuttaa sen, että uutta rytmiä haetaan jonkun aikaa. Lisääntynyt valon määrä herättää aikaisemmin ja sitä myöten soppa on valmis. Onneksi pian on kesä.
Iloa ja kevätaurinkoa päivääsi!
Kirjoittaja on kevään poika ja Radio Keskisuomalaisen juontaja.