Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Salailun ei tarvitse olla tyttöilyn ehto

19.4. ilmestyneessä Suur-Jyväskylän Lehden jutussa kerrotaan Emmistä, joka on perustanut yrityksen naiseksi pukeutuvien miesten tukemiseksi. On ilo lukea juttuja sukupuolen moninaisuuteen kuuluvasta transvestisuudesta.

Jutussa käytetään asiakkaista termiä ”ristiinpukeutujat”. Suomessa käytetään sanaa transvestiitti ja transvestiitit itse käyttävät usein itsestään lyhennettä ”tiitti”. Transvestiitilla on tarve ilmaista toista sukupuolta itsessään pukeutumalla, eläytymällä ja toisen nimen ottamalla.

Miehelle naiseksi pukeutuminen on ollut kulttuurinen tabu ja sukupuolinormin vastaista, ja siksi sitä on pidetty häpeällisenä. Tämä on saanut transvestiitit pitämään tämän ominaisuuden visusti salassa – he ovat eniten piilossa oleva suuri sukupuolivähemmistöryhmä.

Ennakkoluulot väistyvät hitaasti. Nykytiedon mukaan transvestisuus on luonnollinen ja terve osa sukupuolen moninaisuutta ja ihmisten kirjoa. Transvestisuus poistui Maailman terveysjärjestön sairausluokituksesta vuonna 2011.

Nykytiedon mukaan transvestisuus on luonnollinen ja terve osa sukupuolen moni­naisuutta ja ihmisten kirjoa.

Transvestisuus ei ole myöskään fetissi eikä tätä mielikuvaa tulisi enää ylläpitää.

Transvestisuus ei ole harrastus, vaan paljon syvempi, synnynnäinen ominaisuus – sana pinnallistaa koko ilmiötä. Transvestiitteja on Suomessa kymmeniä tuhansia, ja he ovat yksi sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ryhmistä. Kyse ei ole myöskään seksuaalisuudesta. Transvestiitin seksuaalinen suuntautuminen jakautuu samoin kuin ihmisillä muutenkin.

Jutussa kerrottiin, että töihin ei voisi mennä toisen sukupuolen ulkoasussa. Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuolen ilmaisun perusteella eli takaa transvestiiteille syrjintäsuojan, mikä antaa lain turvan näissä tilanteissa. Tämän oikeuden toteutumista valvoo tasa-arvovaltuutettu.

Työnantajilla on velvollisuus ennaltaehkäistä syrjintää ja puuttua siihen, mutta näin ei tapahdu riittävästi. Syrjinnän pelon takia monet transvestiitit joutuvat salaamaan tämän puolen itsestään työpaikoilla.

Tällä hetkellä sukupuolivähemmistöihin kohdistuu vakavaa leimaamista ja viharikoksia. Tämä ajaa ihmisiä takaisin salaamaan identiteettinsä. Myös vähemmistöstressi heikentää tutkitusti terveyttä.

Transvestiittien hyvinvoinnin ja oikeuksien parantamiseksi on tärkeää, että he itse, heidän läheisensä, ammattilaiset, päättäjät ja suuri yleisö saavat asiallista ja täsmällistä tietoa transvestisuudesta ja tasa-arvolaista.

Tärkeää on myös tieto transvestiiteille tarjotusta ammatillisesta ja vertaistuesta. Turvallisia tiloja ja vertaistukea transvestiiteille tarjoavat Suomessa Dreamwear Club ry, Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus sekä Setan jäsenjärjestöt.

Anukatariina Saloheimo on yhteiskunnallisen vaikuttamisen vastaava, Dreamwear Club ry:ssä

Petri Janhunen on Jyväskylän Setan puheenjohtaja