Koronan seurauksien ennakoidaan laantuvan syksyyn mennessä normaaliflunssan asteelle, ja syvälle ihmisten mieliin painunut pelko voi alkaa hävitä.
Meillä arvosteltiin ankarasti ruotsalaisten koronatoimia, jotka perustuivat puhtaasti asiantuntijoiden analyyseihin ja tutkittuun tietoon. Meillä etenkin poliitikot, media ja sen myötä kansa tuomitsivat Ruotsin vapaamman rajoituslinjan.
Meillä kuulemani mukaan Ruotsin linjoilla olleiden asiantuntijoiden yli käveltiin ministerin raskailla saappailla, ja linjaksi valittiin poliittisilla päätöksillä tiukat sulut, rajoitukset, etäkoulu, maskipakko jne. Linjaa perusteltiin elämän suojelulla, perustelematta sitä, kuinka valittu linja suojelee elämää. Kritiikkiä ei siedetty.
Koronatoimilla ohjattiin Suomi taantumaan.
Loppulaskun aika lähenee. Tuoreen Eurostatin raportin mukaan Ruotsissa ylikuolleisuus vuosina 2020–2022 oli lähes Euroopan alhaisin, 4,4 prosenttia, kun taas meillä yllettiin kaksinkertaiseen ylikuolleisuuslukuun 8,7 prosenttiin, joka lukuina kolmessa vuodessa olisi noin 12 000.
Yksi selittävä tekijä on Suomen harrastama vanhusten eristäminen laitoksiin. Se vei kunnon, haurastutti, masensi ja nyt seuraukset näkyvät. Toki Suomenkin ylikuolleisuus on eurooppalaisittain melko matala, mutta ero naapurimaahan on todella iso.
Samalla Ruotsin on raportoitu selvinneen koronasta melko pienin taloudellisin vaurioin, mutta meillä koronatoimilla ohjattiin Suomi taantumaan.
Olisiko Ruotsin koronapolitiikan arkkitehti, Andreas Tegnell ollut kuitenkin oikeassa?
Kirjoittaja on jyväskyläläinen lääkäri ja aluevaltuutettu (kesk.)