Työllisyysasiat siirtyvät kuntien vastuulle. Nyt keskustellaan työssäkäyntialueista, joista asukkaiden palvelut jatkossa löytyvät. Itse olen kuitenkin huolissani työntekijöiden osaamisesta ja siitä, vaarantavatko viranomaispäätökset ihmisten elämää.
Työttömän tulee voida luottaa siihen, että hänen asiansa ymmärretään ja hänen oikeusturvansa toimii. Ei voi olla niin, että työllisyysviranomaisen edessä täytyy pelätä perusteettomia sanktioita.
Luottamustehtävissäni valtuutettuna ja Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajana joudun jatkuvasti vastakkain suorastaan absurdien viranomaispäätösten kanssa. Toistuvasti työttömän etuuksista tehdään monimutkaista viranomaisselvittelyä, vaikka asia olisi selvinnyt kysymällä. Viimeisin esimerkki oli liikuntaharrastaja, jolta oli evätty työttömyyskorvaus oletuksena, että hän on työssä harrastuksessaan. Ei ole, vaan maksaa siitä sekä rahalla että talkootöillä.
Asian selvittämiseen meni seitsemän kuukautta, jonka ajan nuori oli vailla mitään toimeentuloa.
Ei voi olla niin, että työllisyysviranomaisen edessä täytyy pelätä perusteettomia sanktioita.
Kun syrjäytyneen nuoren hinta yhteiskunnalle on miljoona euroa, luulisi tällaisia tilanteita vältettävän viimeiseen saakka.
Paljon puhutaan siitä, että työttömän tulee ottaa vastaan kaikkea työtä ja hänelle tulee ”asettaa velvoitteita toimia yhteiskunnan hyväksi”. No, sitten kun työtön niin tekee kansalaisjärjestössä vapaaehtoisena, kuten Olli (IS 11.3.2023), taivas putoaa niskaan. Olli putosi tyhjä päälle ja sai tulottomana sitten 23 000 euron takaisinmaksuvaatimuksen.
Työttömän työnhakijan velvollisuus on hakea työtä. Se on sopimus, työttömyyskorvausten ehto. Hän siis nimenomaan etsii työtä: palkkaa, eläkettä, työterveyden, työyhteisön ja sisäisen koulutuksen edut.
Se ei tarkoita sitä, että hän ei saa tehdä mitään muuta, sillä kaikki muu kyllä voidaan keskeyttää työn alkaessa. Niinhän muutkin tekevät. Ei työtön tässä ole mitenkään kummallisen kyvytön.
Työttömyyskorvaus on oikeutettu toimeentulo työttömyyden aikana. Sen tehtävä on taata, että ihmisellä on asunto, ruokaa ja lääkkeet jne. Jos viranomainen tekee päätöksen, jolla toimeentulo keskeytyy, kenen on vastuu asunnon, terveyden ja jopa elämän menetyksestä?
Oletus ei voi olla, että ihmisten toive on olla saamatta työtä, jotta voi kivasti koettaa tulla toimeen vapaaehtoistyön tai harrastuksen miinusmerkkisillä tuloilla.
Jokainen mielekäs ja aktiivinen päivä vähentää terveyden, mielenterveyden ja muiden hoivatoimien tarvetta. Se tulee nyt vihdoin ymmärtää. Ei tämä niin vaikeaa ole.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen FT, tutkija, kaupunginhallituksen ja aluevaltuuston jäsen, Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas (vas.)