Urheilulehden tekemä selvitys junioriurheilun kustannuksista perheille on karua luettavaa. Useissa lajeissa harrastamisen hinta voi vuodessa kohota lähelle 10 000 euroa ja ylikin, kun kaikki kulut lasketaan.
Se tarkoittaa, että kulut ovat harrastamisen este jo keskituloistenkin perheiden lapsille, pienituloisista puhumattakaan. Tämä eriarvoistuminen on äärimmäisen vaarallista sekä suomalaisten terveydelle että tulevaisuuden urheilumenestykselle.
Summat ovat paisuneet nopeasti 2000-luvulla, jotkut jopa kolminkertaistuneet. Syynä on monien seurojen omaksuma entistä ammattimaisempi ja kilpailullisempi ote harjoitteluun. Treenejä voi olla monta kertaa viikossa, valmentajat ovat ammattilaisia ja tavoitteena menestys kilpaurheilussa.
Lapsen harrastamisen hinta voi vuodessa kohota lähelle 10 000 euroa.
Kun suomalaiset liikkuvat liian vähän, vastaus ei voi olla liikuntaerojen kasvattaminen entisestään. Harrastamisen malleja on kehitettävä erityisesti niille, joille kilpaurheilu ei ole elämää suurempi intohimo vaan harrastus muiden joukossa.
Lasten liikuntaan tarvitaan avoimia matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, liikunnan iloa ja rennompaa yhdessä tekemistä. Näiden järjestämisessä Suomen liikuntapolitiikka on epäonnistunut. Muissa Pohjoismaissa junioriurheilun ammattimaisuus ja kulut eivät ole karanneet samalla tavoin käsistä.
Myös talkootyöhön liittyvää lainsäädäntöä on kehitettävä. Talkootyölle ja puuhaamiselle yhteiseksi hyväksi on oltava enemmän mahdollisuuksia ilman että verottaja tulkitsee sen vanhempien verotettavaksi tuloksi.
Tilanne on surullinen, jos joudun pienten lasten vanhempana tutkimaan Urheilulehden vertailusta, minkä lajien harrastamiseen lapsia ei kannata rohkaista.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen eduskuntavaaliehdokas (vas.)