Kuluneen vuoden aikana monen energiaymmärrys on vahvistunut: energiankulutuksesta ja energiaverkkojen toiminnasta ollaan aiempaa tietoisempia. Syvää ymmärrystä ei kuitenkaan ole edelleenkään siitä, mikä rooli energialla on ollut viime vuosisatojen yhteiskuntakehityksessä, ja millä tavalla elämäntapamme on sidoksissa käytössä olevien energiaresurssien laatuun ja määrään.
Erityisesti öljy osoittautui viime vuosisatana halvaksi ja monikäyttöiseksi polttoaineeksi, modernisaation alkuvoimaksi. Kun öljy alkoi pyörittää teollista sivilisaatiota kiihtyvällä tahdilla, energian ja ylipäätään luonnonvarojen riittävyydestä lakattiin kantamasta huolta. Talous erkani reaalimaailmasta, ja öljyn rooli yhteiskuntien kehityksessä jäi pimentoon.
Modernia aikakautta on pidetty teollisen ihmisen ylivertaisuuden osoituksena, vaikka todellisuudessa sitä voidaan hyvällä syyllä pitää enemmän öljyn kuin ihmisen aikaansaannoksena. Tällaista ajatusvirhettä, jossa öljyn synnyttämiä asioita pidetään öljystä riippumattomina, filosofit Antti Salminen ja Tere Vadén ovat kutsuneet ”naftismiksi”.
Tosiasiat pitäisi pikimmiten tunnustaa, eikä luottaa teknoutopioihin, joissa teknologia lopulta pelastaa jumalallisella ilmestymisellään.
”Rajattoman” öljyn aikakautena vakiintui kasvutalousjärjestelmä: Joka vuosi pitää tuottaa kiihtyvällä tahdilla enemmän hyödykkeitä – enimmäkseen turhakkeita – muuten järjestelmä sakkaa.
Tuotannon kasvuun puolestaan pitää valjastaa entistä enemmän energiaa. (Tai vaihtoehtoisesti energiaa säästäviä tekniikoita, jotka kuitenkin johtavat lopulta kulutuksen kasvuun niin sanotun Jevonsin paradoksin mukaisesti.) Systeemiä on kertakaikkisen mahdotonta ylläpitää, ja on omituista, että sitä ei vieläkään laajalti kyseenalaisteta.
1930-luvun USA:ssa yhden öljytynnyrillisen energialla saatiin tuotettua sata tynnyrillistä öljyä eli hyötysuhde oli 100:1. 2000-luvulla se on ollut enää 15:1, koska helpoimmat lähteet hyödynnettiin ensin. On siis poimittu omenat alimmilta oksilta ja jäljellä ovat vain hyötysuhteeltaan hankalat hedelmät, joihin lukeutuu myös uusiutuva energia.
Mitä enemmän energiaa käytetään energiaresurssien valjastamiseen, sitä vähemmän energiaa jää yhteiskunnan muille toiminnoille. Halvan öljyn varaan rakentunutta kerskakulutuskulttuuria pystytään tuskin pitämään yllä muiden energiamuotojen varassa, eikä sitä voi esiintymien vaikeutuvan hyödynnettävyyden vuoksi pyörittää enää fossiilisillakaan, ilmastonmuutoksesta puhumattakaan.
Tosiasiat pitäisi pikimmiten tunnustaa, eikä luottaa teknoutopioihin, joissa teknologia lopulta pelastaa jumalallisella ilmestymisellään. Realistisessa energiasiirtymässä talousjärjestelmä ja elämäntapamme sovitettaisiin kasvun sijaan kohtuuteen, jolloin uusiutuva energia riittäisi.
Näitä kysymyksiä ei kuitenkaan esimerkiksi vaalikeskusteluissa juuri pyöritellä, vaan tiedostamattomana taustaoletuksena on, että öljyn aikakauden lainalaisuudet pätevät jatkossakin, ja talouskasvu voi ikuisesti kiihtyä.
Kirjoittaja on oikeustieteen maisteri, eräopas ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.