Sain sähköpostiini tiedotteen, jossa kerrottiin, että maaliskuu on kaupunkilehtikuu. Tällaista kevätkuukautta en ole tiennytkään olevan, vaikka aloitin 1990-luvulla työskentelyn kaupunkilehdessä. Silloin olin töissä Jämsän seudulla ilmestyvässä Vekkarissa ja vuodesta 2005 olen ollut toimittajana Suur-Jyväskylän Lehdessä.
1990-luvulla jouduin aika usein avaamaan ihmisille käsitettä kaupunkilehti. Ai se jaetaan ilmaiseksi, onko se mainoslehti, onko siinä myös juttuja, teettekö juttuja vain niistä, jotka ilmoittavat lehdessä...
Tulin kaupunkilehteen töihin paikallislehti-, maakuntalehti- ja paikallisradiotaustalla. En edes ajatellut olevani erilainen toimittaja kaupunkilehdessä kuin aikaisemmissa työpaikoissani. Toimittajan työssä on aina samat periaatteet ja säännöt, vain työväline on erilainen.
Olen tehnyt aina yhtä tarkasti ja kunnianhimoisesti työtäni, olen töissä missä tahansa. Lukijan täytyy voida luottaa siihen mitä kirjoitan tai puhun. Toisaalta haluan tuoda juttujeni kautta lukijoille myös tunne-elämyksiä, ja avata tai avartaa heidän ajatteluaan.
Sitä samaa tapahtuu itsellenikin melkein jokaisen jutun kohdalla. En huutanut hurraata, kun sain esimerkiksi tehtäväkseni tehdä jutun sähköisistä asuntoyhtiöiden osakekirjoista, mutta sekin asia selvisi tekemällä eikä ollut ollenkaan niin vaikea asia kuin olin kuvitellut.
Kaupunkilehti Vekkari teki 1990-luvulla pari kertaa lehtihistoriaa Jämsän seudulla. Kunnalliset päättäjät pitivät lehteä niin luotettavana ja kaikki asukkaat tavoittavana, että kaupunginvaltuusto päätti siirtää kaupungin viralliset ilmoitukset paikallislehdestä kaupunkilehteen.
Seuraavaksi lukijat alkoivat kysellä, voisiko kaupunkilehdessä julkaista kuolinilmoituksia. Nekin olivat perinteisesti paikallislehdessä. Ihmiset halusivat, että mahdollisimman moni näki ilmoitukset ja siksi ne haluttiin kaupunkilehteen. Teimme muutamia muutoksia lehden sivujen sisältöön ja saimme kuolinilmoituksille niiden arvon mukaisen ympäristön.
Kaupunkilehdessä on tiettyjä piirteitä paikallislehdestä eli vahva paikallisuus ja ketteryys. Esimerkiksi Jämsässä paikallinen julkkis eli Arto Riukulehto tuli arvokisoja ennen keskustelemaan päätoimittaja Veli Ähtävän kanssa suomalaisten mahdollisesta kisamenestyksestä. Lopputuloksena oli usein suosittu kilpailu, jossa lukijat veikkasivat suomalaisten urheilijoiden sijoituksia. Tällaisia päätöksiä voitiin tehdä toimituksen kahvihuoneessa ja ne toteutettiin ilman sen kummempia palavereja.
Viime vuosina olen Surkkarin toimittajana kohdannut yhä enemmän tilanteita, joissa esimerkiksi tapahtuman ennakkojuttu halutaan nimenomaan kaupunkilehteen, sillä silloin se tavoittaa ”kaikki”. Meillä ei ole myöskään maksumuuria, vaan jutut ovat kaikkien luettavissa myös netissä.
Nykyisin vastaan hyvin harvoin kolumnin alussa mainitsemiini kysymyksiin. Suur-Jyväskylän Lehteen luotetaan samalla tavalla kuin mihin tahansa muuhunkin mediaan. Saamme silloin tällöin kiitosta mielenkiintoisista juttuaiheista ja näkökulmista. Asioita voi katsoa hyvin monesta näkökulmasta, ja se on yksi ammattini hyvistä puolista. Saamme myös kriittistä palautetta ja samalla itsellekin pohdittavaa, että olisiko jotain pitänyt tehdä toisin.
Median suuressa murroksessa kaupunkilehdet ovat pärjänneet Suomessa yllättävän hyvin. Suur-Jyväskylän Lehden paperiversio on edelleen hyvin suosittu lukijoiden keskuudessa. Jos lehti jää jostain syystä tulematta kotiin, saamme soiton tai sähköpostia, jossa kysytään, että mikähän on ongelma. Se on meille lehden tekijöille hyvä viesti: lehteä kaivataan.
Kirjoittaja on Suur-Jyväskylän Lehden toimittaja.