Valon kaupungin ja Jyväskylän Paviljongin yhteistyönä syntynyt sisätiloihin tehtävä valotaide- ja elämystapahtuma herätti ensimmäisenä ajatuksen, että suosittu koko perheen maksuton ulkoilu- ja ulkoilmatapahtuma on taivutettu maksulliseksi hallielämykseksi, johon lapset eivät ole aina tervetulleita.
Muutosvastarinta iskee yleensä voimakkaimmin silloin, kun muutos koskee jotain hyvin toimivaa.
Valon kaupunki on ollut erittäin toimiva tapahtuma. Viime vuosina se on rikkonut kerta toisensa jälkeen kävijäennätyksiä, mikä tarkoittaa, että tapahtuma on saanut yhä useammat ihmiset ihastelemaan Jyväskylää vuoden synkimpänä aikana usein koleasta ja kosteasta säästä huolimatta.
Yhdyssanana se on lähes ristiriidassa itsensä kanssa.
Laajalle alueelle levittäytyvä tapahtuma on samalla myös suuri liikuttaja, kun väki vaeltaa valaistukselta toiselle.
Muutosvastarinnan pyrskähdys on turha, sillä viikonloppuna alkavaa tapahtumaa ei ole syytä pitää uhkana syksyiselle Valon kaupunki -tapahtumalle. Valon kaupungin menestys ja merkitys tunnetaan kyllä kaupungin organisaatiossa. Siellä tuskin halutaan riskeerata tapahtuman tulevaisuutta.
Kevään korvalle talvilomasesongin keskelle tullut sisätapahtuma voi täydentää Valon kaupunkia. Järjestäjien mukaan Paviljongissa on teoksia, jotka eivät toimisi ulkoilmassa. Sisällä valo sekoittuu myös ruokiin ja juomiin.
Yksi asia silti huolettaa.
Tapahtuman nimi on kahden kuvaavan suomen kielen sanan sijaan kääntynyt englanninkieliseen muotoon WinterLight. Nimen kirjoittaminen internetin hakukoneeseen tuottaa ensimmäiseksi tulokseksi lasten talvikäyttöön tarkoitetut kumisaappaat. Sellaiset kevyet talviset.
Suoraan suomeksi käännettynä tapahtuman nimi on TalviValo. Yhdyssanana se on lähes ristiriidassa itsensä kanssa. Jos kansainvälisille vieraille tarvitaan tapahtuman nimestä vieraskielinen vastine, voisi nimessä olla käännökset sanoista kaupunki, valo ja kenties maininta Jyväskylästä.
Ehkä tässä pelataan varman päälle. Jos valohallitapahtuma ei toimikaan, kokeilu ei himmennä Valon kaupungin mainetta. Pitämätöntä tapahtumaa on kuitenkin vielä vaikea arvioida.