Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kirkko nahjustelee?

Jotenkin minulle on muodostunut käsitys, että ainakin Jyväskylässä ev.lut. seurakunnalle taitaa olla yhdentekevää paljonko jumalanpalveluksen aikaan kirkossa on kuulijoita. Tässä kohdassa on turha heittää, että joulunaikaan oli kirkko usein täpötäynnä.

Ainakin yksi syy, että tavallisten jumalanpalvelusten aikaan kirkossa on vain kourallinen ihmisiä, on kuuluvuus. Toisin sanoen, joskin kärjistettynä: ”saattoi olla hyvä saarna, mutta en minä kuullut juuri mitään”.

Kuulijoista huomattavan suuri osa on ikääntynyttä väkeä ja heidän joukossaan on enemmän kuin uskottekaan huonokuuloisia ihmisiä. He eivät ilkeä valittaa siitä, etteivät he kuule saarnaa. Jyväskylässä kehnon sanankuulon kirkkoja on ainakin kaupunginkirkko ja Taulumäen kirkko. Muista minulla ei ole kokemuksia, paitsi Laukaan kirkosta ja Jyväskylän vanhan hautausmaan siunauskappelista. Kaikissa näissä on kaiutinlaitteistot tai ainakin pitäisi olla, mutta ne eivät toimi tai niitä ei käytetä (tai sitten ne ovat 30-luvulta).

Olen kertonut niistä tuoreeltaan saarnavuorossa olleelle papille ja tähdentänyt, että välittäkää tietoa esimiehellenne. Tosin epäilen, että kuuluvuusasialle – tässä tapauksessa äänenvahvistuslaitteistolle ei tehdä mitään.

Olen kahdelle näistä vuorossa olleista saarnamiehistä kehottanut tekemään opintomatkan Taulumäellä Rauhanyhdistyksen uudehkoon saarnahuoneeseen ja Vapaakirkon Seppälässä toimivaan uuteen isoon kokoontumistilaan. Pyytäkää toki seurakunnan luottamusmiehiä muutama mukaanne. Huomaatte, että kyllä kuuluu!

Entisaikaan kirkoissa ei ollut äänentoistolaitteita ja papilla piti olla ISO ääni.

Sellainen ei kelpaa huonon kuuluvuuden selitykseksi, että kun kirkossa on monia holvia ja kerroksia, kaiku haittaa. Paljon vaikeammissakin paikoissa äänenvahvistus on kelvollisesti järjestettävissä, eikö ole tosi!

Jos saisitte sen kuuluvuusasian kuntoon, kirkoissanne olisi todennäköisesti paljon nykyistä enemmän kuulijoita. Tietysti on niin – jos saan olla pikkuisen ilkeä – ettei tärkeintä ole äänenkuuluvuus ja selkeys sekä paljonko kirkossa on jumalanpalveluksen aikaan väkeä, vaan paljonko on seurakunnassa kirkollisveron maksajia.

Jos ei kirkossa kuule kunnolla koko jumalanpalvelustoimitusta, sellainen henkilö turhautuu. Ja taas on seuraavilla kerroilla pikkuisen vähemmän väkeä. Ja ajanmittaan on yhä vähemmän kirkollisveron maksajia.

Kirjoittaja on jyväskyläläinen.